Pieksämäen valtuusto torjui ulkoistuksen 10. helmikuuta. (kuva: Jorma Ylönen)

Perusturvan ulkoistuksen hylkääminen kuohuttaa yhä Pieksämäellä. Kokoomuksen valtuustoryhmän puheenjohtaja Mikko Laakso kertoo Pieksämäen Lehdessä maanantaina jättäneensä puolueen.

Valtuusto torjui sopimuksen perusturvan ulkoistamisesta kaupungin ja Pihlajalinnan muodostamalle yhteisyritykselle tiistaina.  Laakso jätti eroanomuksensa kokoomuksen paikallisyhdistykselle keskiviikkona.

– Kun yhteisyritystä ei perusteta, voimme varautua sote-menojen huomattavaan nousuun, Laakso kirjoittaa Pieksämäen Lehdessä maanantaina.

Kokoomuksen ryhmästä viisi valtuutettua äänesti ulkoistusta vastaan, kaksi puolesta. Myös muut suuret ryhmät repesivät 25–18 päättyneessä äänestyksessä.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



Sote-ratkaisu on repinyt lähes kaikkia puolueita Pieksämäelle. SDP:ssä ulkoistuksen kannattajat ja vastustajat jakaantuivat viime vuonna toimimaan eri paikallisyhdistyksissä, kristillisdemokraattien ja perussuomalaisten valtuustoryhmät hajosivat  ja myös keskustan valtuustoryhmä on jakaantunut kahteen leiriin.

Jos Pieksämäki olisi päätynyt ulkoistukseen, se olisi ollut tähän mennessä suurin toteutettu perusturvan ulkoistus Suomessa. Pieksämäellä on asukkaita hieman yli 19 000.

Kaupungin sosiaali- ja terveyspalveluja olisi siirtynyt yhteisyritykselle noin 80 miljoonan euron arvosta. Kun sopimuskausi olisi ollut kymmenen vuotta, sopimuksen arvo olisi lähennellyt indeksikorotuksineen miljardia euroa. Yhteisyrityksen palkkalistalle olisi siirtynyt noin 500 kaupungin työntekijää.

 

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Aiemmat kommentit

  1. Kunnat itkevät soteuudistuksessa itsemääräämisoikeuden perään. Näin helposti mm. Pieksämäelläkin valtuusto antoi yli puolet budjettivallastaan ykstyisenemmistöiselle yhtiölle ja miljardiluokan palvelut!
    Valta ja itsemääräämisoikeus on monissa kunnissa omaehtoisesti annettu pois.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*