Rauha maassa ja ihmisillä hyvä tahto. Sotkamon kunnanvaltuuston vasemmistoliiton, perussuomalaisten ja kahden sitoutumattoman valtuutetun lokakuussa pystyyn pykäämä valtuustoboikotti ei johda jatkotoimiin. Koska boikottiin osallistuneet valtuutetut ovat palanneet mukaan valtuustotyöskentelyyn, niin kunnanhallitus päätti tiistai-illan kokouksessaan, ettei asiassa ole syytä jatkotoimiin. Sotkamon kunnanvaltuuston 13. lokakuuta pidettäväksi aiottu kokous jouduttiin peruuttamaan, kun boikotin johdosta sitä ei saatu päätösvaltaiseksi.

Sotkamon kunnanhallitus oli pyytänyt valtuuston kokouksesta pois jääneiltä vasemmistoliiton ja perussuomalaisten valtuutetuilta selvitystä asiasta. Selvitysten mukaan boikotin syynä oli tyytymättömyys kunnan päätöksentekokulttuuriin ja asioiden valmisteluun kunnantalolla.

– Syynä poisjättäytymiseeni on viimeaikainen päätöksentekokulttuuri, johon kuuluvat niin asioiden valmistelu kuin itse päätöksenteko. Olen huolissani ennen kaikkea taloudenhoidosta, uudistetun kunnanjohtajasopimuksen vaikutuksista sekä yleisestä keskusteluilmapiiristä, totesi boikottiin osallistunut kunnanhallituksen puheenjohtaja Osmo Polvinen (vas.).

Valtuustokapinan toinen nokkamies, perussuomalaisten Ari Korhonen totesi selvityksessään, että boikotilla on saavutettu ainakin osittain toivottu tulos.

– Jälkeenpäin olemme iloksemme huomanneet, että vaikutusvaltaiset Keskustavaikuttajat ovat tulleet julkisuuteen sekä taustalle vaatimaan muutosta Keskustan hallitusryhmän toimiin. Samoin osa Keskustan valtuustoryhmästä ei voi hyväksyä hallituksen enemmistön toteuttamaan yhteisten sopimusten rikkomista. Niinpä katsomme, että olemme saavuttaneet ”boikotilla” hakemaamme muutosta kunnan päätöksenteossa ja toivomme, että meidän ei enää tarvitse käyttää vähemmistödemokratian vakavinta toimenpidettä enää koskaan, kirjoittaa Ari Korhonen kunnanhallitukselle antamassaan selvityksessä.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Aiemmat kommentit

  1. Niinköhön puolen kunnanhallituksen ”anteeksiannolla” sotkamolainen päätöksenteko, joka on takerrellut koko vaalikauden ajan, muuttuu normaalille mallille? Vasemmistoliittolaisten ja perussuomalaisten yhdessä ennakolta sopima boikotointi olla osallistumatta valtuuston kokoukseen, jonka takia yksi valtuuston kokous ei ollutkaan päätösvaltainen, on niin vakava loukkaus demokratiaa ja kunnallishallinnon perusperiaatteita vastaan, että jonkun lainvartijan soisi tekevän asiasta tarkemman analyysin. Ei kai se, etteivät asiat mene mieliksi, voi olla hyväksyttävä syy lyödä laimin virkavelvollisuuksiaan? Kun kapinan toiseksi nokkamieheksi mainitaan asianajajan ammatissa toimiva henkilö, kapinaa ei voine panna ymmärtämättömyyden tai ajattelemattomuudenkaan piikkiin. Kunnallishallinnon toimivuuden kannalta sotkamon kapinaliikkeen toimien lainmukaisuuden arviointi olisi opiksi ja ohjeeksi koko kuntakentälle. Mitä mieltä kuntalain aisantuntijat asiasta ovat: menikö oikein vai menikö väärin . Rikottiinko lakia ja jos rikottiin, mitä siitä kuuluisi seurata? Jos virheitä ei ole tapahtunut, tarvitaanko anteeksiantoakaan?

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä