Kainuun mallikuntana aiemmin tunnettu Sotkamo on
kunnallispolitiikan osalta ajautunut sekasortoiseen tilaan. Tiistaina
kunnanhallitus päätti esittää valtuustolle, että se nimeää keskuudestaan kaksi
tilapäistä valiokuntaa. Toisen tehtävänä on pohtia kunnanjohtajan Petri
Kauppisen irtisanomista ja toinen puolestaan valmistelee kunnanhallituksen
erottamista. 

 Joulukuun
valtuustokokouksessa 23 valtuutettua kirjoitti kunnanhallituksen puheenjohtaja
Ari Korhosen (ps.) valtuustoaloitteen siitä, että joko kunnanjohtajan tai
kunnanhallituksen tulee erota tulehtuneen tilanteen johdosta. Korhosen tekemän
erikoisen valtuustoaloitteen takana on Sotkamon kunnan tiukka taloudellinen
tilanne ja vuoden 2013 aikana syventynyt epäluottamus etenkin kunnanjohtajan ja
kunnanhallituksen puheenjohtajan välillä.

Kesäkuussa 2013 kunnanjohtaja Petri Kauppisen asemaa
käsiteltiin edellisen kerran valtuustossa. Tuolloin Kauppinen keräsi
valtuustolta luottamuslauseen äänin 20-12, eikä tilapäistä valiokuntaa
irtisanomista valmistelemaan asetettu.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä