Toimitusministeristö ei ratkaise Kittilän ja Kolarin osakuntaliitosta

kuva: Ville Miettinen
Julkaistu Muokattu

Kolarin esitys Ylläsjärven kylän siirrosta Kittilästä Kolarin kuntaan jää seuraavan hallituksen ratkaistavaksi. Valtiovarainministeriö on ilmoittanut kunnille, että toimitusministeristö ei voi tehdä asiassa päätöstä.

Kittilän kunta vastustaa esitettyä muutosta. Kuntarakennelain mukaan valtioneuvosto päättää kuntajaon muuttamisesta tai sitä koskevan esityksen hylkäämisestä. Valtiovarainministeriö voi päättää kunnan osan siirtämisestä toiseen kuntaan vain, jos muutoksen kohteena olevan kunnan valtuusto ei ole sitä vastustanut.

Kolari perustelee alueen liittämistä kuntaan muun muassa Ylläksen alueen matkailun kehittämisen tarpeilla. Kittilä ei näe kuntajakomuutokselle perusteita.

– Valtuustomme on yksimielisesti muutosta vastaan. Ylläsjärveä voidaan aivan hyvin kehittää kuntien välisenä yhteistyönä esimerkiksi kaavoituksessa. Lisäksi lukuisat alueen asukkaat ovat ilmaisseet, etteivät halua kotikuntansa muuttuvan, Kittilän vs. kunnanjohtaja Antti Jämsén sanoo.

Powered by Labrador CMS