Kaupunkien ja kuntien valtuutetuilla ja kuntajohtajien mukaan hallitusohjelmaan kirjatut uudet itsehallintoalueet tulee perustaa maakuntajaolle, käy ilmi KAKS – Kunnallisalan kehittämissäätiön kyselyssä. Tutkimukseen vastasi neljännes valtuutetuista ja noin puolet kuntajohtajista.

– Vain joka kymmenes oli sitä mieltä, että maakuntajako ei sovi pohjaksi. Kuntapäättäjien kantojen perusteella maakuntia yhdistäville itsehallintoalueille ei ole tukea, vaan pohjana tulee olla 18 maakuntaa KAKSin tiedotteessa todetaan.

Selvimmin omaa maakuntaa itsehallintoalueen perustaksi haluavat valtuutetut Etelä-Karjalassa (98 %), Kainuussa (95 %), Satakunnassa (94%), Pohjois-Karjalassa (94 %), Pohjois-Savossa (93 %) ja Etelä-Pohjanmaalla (92 %).

Alhaisimmat luvut ovat Kymenlaaksossa (66 %), Keski-Pohjanmaalla (70 %), Uudellamaalla (78 % ) ja Etelä-Savossa (79 %). Kaikissa muissa maakunnissa omaa maakuntaa itsehallintoalueeksi haluaa 85-89 % valtuutetuista.

Yli puolet valtuutetuista ja kuntajohtajista katsoo, että uusille itsehallintoalueille tulee siirtää sosiaali- ja terveystoimen ohella aluekehittäminen, kansainvälisen kilpailukyvyn edistäminen, EU:n rakennerahastotehtävät, valtion aluehallinnon kehittämistehtävät sekä palo- ja pelastustoimi.

KAKS – Kunnallisalan kehittämissäätiö teki tutkimuksen 10.-24.9.2015 välisenä aikana Manner-Suomen alueen kaupunkien ja kuntien valtuutetuille, kaupunkien ja kuntien johtajille, maakuntajohtajille ja sairaanhoitopiirien johtajille suunnatulla Survey Pal -kyselyllä. Kyselyyn vastasi 2 022 valtuutettua (vastausprosentti 25), 142 kuntajohtajaa (vastausprosentti 47), 14 maakuntajohtajaa (vastausprosentti 78) ja 12 sairaanhoitopiirin johtajaa (vastausprosentti 60).

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Aiemmat kommentit

  1. Ahvenanmaalla on itsehallinnollisia asukkaita 28 916.

    Itä-Savon perustuslaillisesti itsehallinnollisessa sairaanhoitopiirissä 44 051 asukasta.

    – Ei kai kukaan Sipilän hallituksessa väitä vastaan, kun verrataan Itä-Savoa ja Ahvenanmaata?

    Ei ole sattumaa, että Ahvenanmaan sekä 28 916 asukkaalla että 16 kunnan asukkaalla on itsehallinto:

    – perustuslakivaliokunnassa ei tule ongelmia, koska noudatetaan sekä Suomen perustuslain 121 §:n 1. ja 4. momenttia että Euroopan unionin subsidiariteetti- eli läheisyysperiaatetta.

    Manner-Suomessa on 20 sairaanhoitopiiriä, kuntayhtymää:

    – perustuslain 121 §:n sekä 1. momentti että 4. momentti yhtä aikaa.

    Perustuslaki on yhdenvertainen sekä Ahvenanmaalle että 20 sairaanhoitopiirille, 20 kuntayhtymävaltuustolle. ”Kunnallinen itsehallinto” ei ole ongelma. Ministerit ovat ongelma.

    Sosiaali- ja terveyspalvelujen (sote) hoitoketjuintegraatio

    20 sairaanhoitopiirin kuntayhtymävaltuustolla/20 sote-piirin kuntayhtymävaltuustolla on omistajaohjaus ja täysi kansanvaltainen itsemääräämisoikeus.

    PL 121 §:

    – budjettivalta, rahoitusvalta, järjestämisvalta, tuotantovalta.

    Mitään näistä ei voi eriyttää pois perustuslaillisesti itsehallinnollisilta asukkailta. Vrt. Kataisen, Stubbin ja Sipilän esittämiin sote-malleihin.

    Perustuslaki on yksiselitteinen.

    Ei tarvitse ”jumpata” ja yrittää kiertää perustuslakia, kuten Kataisen, Stubbin ja Sipilän hallitukset ovat yrittäneet:

    ”Kyllä me tää ratkaistaan”, ”Oli jo eilen valmis”, ”Jos tämä olisi helppoa, tää ois jo tehty” … … …

    Nopea vapaaehtoinen vs. absurdi valtiovalta

    Yksinkertainen, perustuslaillinen, vapaaehtoinen sote kaikkiin Manner-Suomen 20 sairaanhoitopiiriin:

    –vuosittainen 20 sairaanhoitopiirin jäsenkuntien yhteenlaskettu sästöpotentiaali 1,8-2,6 miljardia euroa: hillitään kustannusten nousunopeutta perustuslain 121 §:n momentteja noudattamalla.

    1) Ei kaadu perustuslakivaliokunnassa.

    2) Voidaan toteuttaa Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin, kuntayhtymä-Eksoten perustamistavalla välittömästi jokaisessa Manner-Suomen 20 itsehallinnollisessa sairaanhoitopiirissä.

    3) Ei tuhlata perustuslakivaliokunnan, Sipilän hallituksen eikä eduskunnan eikä kuntien ja valtion virkamiesten aikaa loputtomaan, turhien sote-lakien, normien ja verouudistusten tekemiseen:

    – normien purkutalkoot; Rehula ja Vehviläinen siirretään tuottaviin töihin tai vähennetään hallituksen turhien ministerien määrää.

    Johtotähti

    Vapaaehtoisessa, täysin itsehallinnollisessa, kansanvaltaisessa Etelä-Karjalan kuntayhtymä-Eksotessa toteutuu sekä EU:n läheisyysperiaate että perustuslaki 121 §.

    Samoin voidaan toimia Itä-Savossa ja kaikissa nykyisissä sairaanhoitopiirissä.

    Eksote synnytettiin 9 kuukaudessa

    Eksoten jäsenkuntien oma-aloitteinen sote-hoitoketjuintegraation perustaminen ja innovointi on tehokkuudessa miljoonakertainen siitä, kuinka valtiovalta ja lausuntojen antajat sekä perustuslain vastaisesti kirjoittava media on synnyttänyt sotea matkan varrella, saamatta synnytetyksi 10 vuodessa!

  2. Nopeasti 20 vapaaehtoista sosiaali- ja terveyspalveluiden perussopimusta: ei tarvita sote-lakia sanoo:

    Lääkärilehti verkossa 9.10.2015: Sote syntyy omin käsin

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä