Utajärven valtuusto piti kokouksen lauantaina kunnanviraston (kuvassa) sijasta torilla. (Kuva: Utajärven kunta)

Utajärven kunnanvaltuusto kumosi lauantaina päätöksen, joka kielsi naimattomien miesten liikkumisen öisin klo 22–04 välisenä aikana 30 markan sakon uhalla.

Päätös oli kuntalaisten kuntakokouksen vuonna 1894 tekemä. Se kumottiin valtuuston juhlakokouksessa Utajärven torilla.

Kunnanjohtaja Kyösti Juujärvi uskoo, että päätöksellä ei ole vaikutusta kunnan kassaan.

– Minun aikanani ei ole tiettävästi kukaan jäänyt kiinni, vaan kunta on tehnyt viime vuosina reilusti positiivista tulosta ilman yöjuoksijoiden sakkomaksujakin, Juujärvi toteaa Utajärven kunnan tiedotteessa.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



Vanhan päätöksen kumonnut kokous oli osa Utajärven kunnan 150-vuotisjuhlallisuuksia. Juhliin kuului myös mm. kuvaelma kunnallisesta päätöksenteosta vuonna 1865.

Juhlakokous oli virallinen valtuuston kokous, jossa päätettiin myös enemmän nykyajassa kiinni oleviin kysymyksiin. Utajärven valtuusto päätti myös kuntalaisten hyvinvoinnin edistämisen sekä yrittäjyyden kehittämisen palvelulupauksista.

Kunta aikoo muun muassa uudistaa teollisuusaluetta, luoda valtakunnallisia ja kansainvälisiä verkostoja sekä etsiä yrittäjille uusia rahoitusratkaisuja. Kunta varaa budjettiinsa vuosittain määrärahan pk-yrittäjyyden kehittämiseen.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*