Lohjan kaupunginjohtaja Simo Juva kertoo, että Lohja on tehnyt kovasti töitä päästäkseen
mukaan metropolialueeseen.

Porvoon kaupunginjohtaja Jukka-Pekka Ujula sanoo, että Porvoossa asiaan suhtaudutaan pragmaattisesti
ja katsotaan, mitä mallit toisivat tullessaan.

Hyvinkään toimialajohtajan Jyrki Mattilan mukaan Hyvinkäällä tavoitellaan kevyen
toimintamallin metropolia. Kaupunki on ollut mukana 14 kunnan kaavailuissa,
joka sellaisenaan ei ole metropolihallintoa pohtineen työryhmän esityksessä.

Hyvinkäällä ei ole kantaa siihen, haluaako kaupunki mukaan
tiiviin toimivallan metropoliin.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



– Varmaan Porvoossakin aletaan keskustella asiasta enemmän
nyt asioita on esillä. Kantoja ratkaistaan se mukaan, mikä missäkin mallissa on
hyväksi, sanoo Ujula.


Lohja haluaa samalle

puolen rajaa kuin Vihti

Tiistaina mietintönsä jättäneen työryhmän malleista
maantieteellisesti laajempi mutta tehtäviltään suppeampi metropolimalli on
juuri se, mitä Lohja on halunnut, Juva kertoo.

Olennaista Lohjan ja läntisen Uudenmaan kannalta Juvan
mukaan on, että Lohja ja Vihti ovat samalla puolella metropolin rajaa. Näin
olisi metropolityöryhmän molemmissa malleissa.

Jos metropolihallinto toteutetaan maantieteellisesti
suppeampana, Juva näkee läntisen Uudenmaan voivan kehittyä selkeänä vahvana
seutuna, kunhan Lohja ja Vihti ovat molemmat siinä mukana.

MAL-yhteistyö ja koordinaatio muun Uudenmaan kanssa järjestyisi
sitten Uudenmaan liiton kautta.

Sote-mallin

etenemistä odotellaan

Ujula huomauttaa, että Porvoo joka tapauksessa on osa
Uuttamaata, ja hän sanoo vierastaa uusia hallinnon tasoja nykyisessä
tilanteessa.

Sote-ratkaisu vaikuttaa kyllä kaikkeen, vaikka
sosiaali- ja terveysasiat eivät metropolin toimintaan sisällykään.

– Nyt pitää katsoa kokonaisuutta, sanoo Ujula.

Lohjalla marssijärjestys on mietitty niin, että ensin
katsotaan sote-ratkaisun vaikutukset, sitten metropoli ja sen jälkeen arvioidaan
mahdollisia kuntaliitoksia.

Lohjalla oli jo kerran liitossopimus Siuntion kanssa,
mutta se kaatui Siuntion päättämättömyyteen. Myös Inkoota on sovitettu Lohjan
yhteyteen.

Myös Hyvinkäällä pohditaan asioitten etenemisjärjestystä.

– Sote-ratkaisu tietysti vaikuttaa. Edessä voi olla
mahdollisuus, että kunnalle jää vain peruskoulut, asemakaavoitus ja puistojen
hoito. Mahtaako se sitten olla järkevää, Mattila heittää.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*