Väitös: Päättäjän kannattaa kuunnella myös kokemusasiantuntijan kriittisiä näkemyksiä
Osallistumisen suunnittelijoiden ja päätöksentekijöiden tulisi olla valmiita haastamaan omia ennakko-oletuksiaan ja olla vastaanottavaisia kokemusasiantuntijoiden mahdollisesti totutusta poikkeavalle ja kriittisellekin tiedolle, muistuttaa aiheesta lauantaina Jyväskylän yliopistossa väitellyt Taina Meriluoto.
Meriluoto selvitti väitöskirjassaan, miksi kokemusasiantuntijat ovat asiantuntijoita. Hän tutki sosiaalialalla vuosina 2005–2015 toimineita kokemusasiantuntijuushankkeita osallistavan hallinnan ilmiöinä.
– Osallistavassa hallinnassa kansalaisten halutaan osallistuvan aktiivisesti politiikkalinjausten valmisteluun ja toimeenpanoon. Näin ajatellaan, että saavutetaan parempia ja perustellumpi päätöksiä, sekä sitoutuneempia ja voimaantuneita kansalaisia, Meriluoto sanoo tiedotteessa.
Tutkimuksen tulokset osoittavat, että monet kokemusasiantuntijuushankkeet hahmottavat asiantuntijuuden yllättävän perinteisesti. Asiantuntijuus ymmärretään kykynä välittää neutraalia ja objektiivista tietoa päätöksentekoon ja palvelujen kehittämiseen.
Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)
Tämä luo kokemusasiantuntijoille ajoittain hyvin vaikean vaatimuksen: heidän pitäisi tuottaa yleistettävissä olevaa tietoa, mutta pysyä samalla rehellisenä aidoille kokemuksille.
– Kokemusasiantuntijoista kehittyy hankkeissa hyvin taitavia ympäristönsä tulkkeja. He osaavat valita sellaisen puheen ja olemisen tavan, joka kussakin ympäristössä tiedoksi tunnistetaan, Meriluoto toteaa.
Tämä voi olla haastavaa, jos ”osallistamisinto” merkitsee osallistumisen tavoitteiden hahmottelun jäämistä puolitiehen. Osallistumista ryhdytään kehittämään, koska se on ajan henki ja rahoittaja niin vaatii.
Osallistumisella voidaan niin ikään tavoitella samanaikaisesti hyvin erilaisia ja keskenään ristiriitaisia asioita. Kaikki tämä on Meriluodon mukaan ongelmallista demokratian näkökulmasta.
– Kokemusasiantuntijuushankkeissa tulee selvästi näkyviin moni osallistamistoimille tyypillinen sudenkuoppa. Ne ovat lähes aina julkishallinnon ja järjestöjen alullepanemia ja ohjaamia projekteja ja palvelevat näin ensisijaisesti niiden pyrkimyksiä. Sen sijaan, että kokemusasiantuntijat itse pääsisivät määrittelemään, millaista on relevantti tieto tai hyödyllinen osallistuminen, he joutuvat usein mukautumaan olemassa olevaan asiantuntijan rooliin, Meriluoto kuvaa.
”Kokemusasiantuntijuushankkeissa tulee selvästi näkyviin moni osallistamistoimille tyypillinen sudenkuoppa. Ne ovat lähes aina julkishallinnon ja järjestöjen alullepanemia ja ohjaamia projekteja ja palvelevat näin ensisijaisesti niiden pyrkimyksiä. Sen sijaan, että kokemusasiantuntijat itse pääsisivät määrittelemään, millaista on relevantti tieto tai hyödyllinen osallistuminen, he joutuvat usein mukautumaan olemassa olevaan asiantuntijan rooliin, Meriluoto kuvaa.”
Meriluoto on kiteyttänyt yhden tärkeän ison kokonaisuuden hienosti. Ongelmavyyhtiä lisää myös se että tämän päivän ajattelun kolmassektori, joksi sitä kutsutaan, muodostaa oman ongelmatiikan. Kolmassektori, millä nimellä sen kukakin ymmärtää toimii tänä päivänä julkisensektorin jatkeena. Ilman omaa ideologiaa. Ideologian tilalle on tullut kilpailutus, joka on määritellyt sille oman roolin. Sen on pakko toimia kuntaohjauksessa. Kokemusasiantuntijuus pitäisikin lähteä kolmannensektorin vanhasta ajattelusta, jossa olivat oman kokemuksen omaavat työntekijät. Siellä oli myös ns. vapaaehtoiset työntekijät. Heidän innoittama työote kaatuu nykyisen kokemusasiantuntijuuden työssä. Tämän työotteen maksaa ja määrää tänä päivänä pitkälle kuntamallit. Toinen ongelma tulee ammattipätevyyksistä. VALVIRA ja AVI ovat määritelleet alimmat ammattitaitovaatimukset sosiaali- ja terveyspuolelle. Kunnille on annettu kuitenkin aika vapaa valta itse päättää pätevyystasot, vaikka lain kirjain pitääkin nuo alimmat ammattitaitovaatimukset sisällään. Tämä nykyinen malli tulee synnyttämään jatkossa lisäongelmia. Siksi kokemusasiantuntijoiden tehtävät pitäisikin siirtää järjestöjen alaisuuteen ja hoidettaviksi. Miten tehtäväkuvaa sitten selvennetään, mielestäni ei mitenkään.
Vanha sanonta sen lauluja laulat kenen leipää syöt, pitää tässäkin asiassa paikkansa.
Kokemusasiantuntijuus tulisi tunnustaa, kokemusasiantuntijakoulutusta lisätä ja kokemusasiantuntijakoulutustasoa kehittää.
Lisäksi ammattikorkeassa ja muissa oppilaitoksissa, tulisi luoda edellytyksiä moniammatillisen työotteen kehittämiselle ja oppimiselle.
Moni opettelee moniammatillista työotetta vasta työelämässä, mistä on seurauksena joko kaikkia epätyydyttävä kompromissi tai kaikki näkökannat huomioon ottava päätös.