Kärkölän kunnanvaltuuston puheenjohtaja Matti Torkkel, kesk., pitää todennäköisenä, että kriisikuntamenettely käynnistyy Kärkölässä ensi vuonna, uutisoi Suomenmaa.

– Ensisijainen tavoitteemme on vapaaehtoinen kuntaliitos. En missään nimessä halua, että joudumme kriisikuntamenettelyn kautta pakkoliitoksiin, Torkkel sanoo.

Talousvaikeuksien kanssa painivan Kärkölän ahdinko on syventynyt marraskuussa. Nastola ja Lahti potkivat sen pois omasta liitosselvityksestään, eivätkö omaa selvitystään puuhaavat Hämeenkoski ja Hollola näytä huolivan Kärkölää kelkkaansa.

– Yhteisen maarajan puuttuminen ja Kärkölän talouden erittäin huono tilanne olivat syyt meidän poissulkemiselle, Torkkel viittaa Nastolan päätökseen.

Lahden seudun kuntajakoselvittäjän Rolf Paqvalinin mukaan Kärkölän esitystä tulla mukaan Hämeenkosken ja Hollolan selvitykseen ei otettu käsittelyyn selvitystyötä ohjaavassa jaostossa.

– Kyllä nämä viikon sisällä tapahtuneet käänteet ovat meitä paikallisia luottamushenkilöitä aika tavalla hämmentäneet, Torkkel sanoo.

– Kärkölä on todella yksin silloin, jos se ei pääse mukaan yhteenkään liitokseen.

Uutinen Suomenmaan verkkosivuilla

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Aiemmat kommentit

  1. Kärkölä ei ole sopeuttanut toimintaansa, eikä tee sitä vielä ensi vuoden talousarvioonsakaan. Esitykset talouden sopeuttamisesta kaatuivat päättäjien toimesta (kouluverkko, vanhainkodin muutokset…). Kärkölän päättäjät voivat katsoa peiliin kun ihmettelevät miksi heitä ei huolita mukaan liitosselvityksiin.

  2. I’m in awe of those who can ”throw together a meal” in this way. I uaslluy have no idea what foods taste good together–and cooking meat? Forget it. I don’t have that talent. These meals look fantastic. And I’m so glad you aren’t afraid of olive oil! You have no idea how many of my local female friends stick up their noses at oils, period.

  3. Jos tutkit pcirhohystosy.com:ia, niin he4nelle4 on varsin te4ydelliset le4hdeluettelot teksteisse4e4n.En tutki ideologian nimiin vannottua aivopesua. Call me ignorant. Jos haluat esitte4e4 jonkun pointin anna suora linkki misse4 on perustelut te4lle.Kylle4. Jokainen metse4sse4 liikkuva tiete4e4 ette4 siemeneste4 syntyy kasvi ja ette4 kun tammenterhon panee maahan, siite4 kasvaa puu.Mietippe4 uudestaan. Miste4 he ovat te4me4n tiedon saaneet? Jonkun on ensin te4ytynyt istuttaa siemen maahan ja todeta, ette4 siite4 kasvaa jotain. Ei se tieto itseste4e4n sinne pe4e4he4n tupsahda.Sitten on te4ytynyt selvitte4e4 mike4 kelpaa syf6te4ve4ksi ja mike4 ei. Sitten on selvitette4ve4 mite4 kasvia olisi hyve4 viljelle4. Jonka je4lkeen pite4e4 viele4 selvitte4e4 miten viljelme4lle saadaan sen tarvitsemat resurssit.Kylle4, maanviljelys on hyvinkin keksitty – Le4hi Ide4sse4 noin 10000 vuotta sitten. Historiantiete4mys kuntoon, PLEASE.Miksi vaivautua, kun riistaa saa helpommalla?Vai saako?Maanviljely vaatii hyvin ankaraa tyf6te4 ja kuluttaa paljon enemme4n aikaa kuin metse4stys ja kere4ily.No ei tosiaan kuluta enemme4n aikaa. Maanviljelys nimenomaan mahdollisti vapaa-ajan, joka mahdollisti kulttuurin.Ei, vaan pe4invastoin. Tarvitaan ensin uskonto, joka on enemme4n kuin pelkke4 animismi.Anna yksikin peruste miksi ne4in.Se miksi vaaditaan ensin kulttuuri on ke4sitte4e4kseni aika selve4e4 – pite4e4 ensin kehitte4e4 suotuisat olosuhteet aatteiden kehitte4miselle ennen kuin niite4 voidaan kehitte4e4.Niite4 nimenomaan on.Anna yksikin esimerkki.Mutta he4n pohti asiaa.Ei pohtinut mite4e4n vallan kolmijako-oppiin pe4inke4e4n.Se kehittyi paljon aikaisemmin, mutta se toteutui valistuksessa.Ei vaan valistus nimenomaan synnytti koko aatteen. Samankaltaisesti ajattelevia ihmisie4 oli jo ollut (esim. Hobbes), mutta tuota aatetta ei ollut olemassa.Nuo aatteet olivat olemassa 13 siirtokunnassa jo kauan ennen valistusaikaa – jo 1600-luvulla – ja lopullinen casus belli oli veroerimielisyydet.Turha puhua USA:sta silloin kun koko valtiota ei viele4 edes ollut. Valistuksella oli edelte4jie4, kylle4 – erityisesti Hobbes ja Locke, mutta valistus varsinaisesti synnytti aatteet joista puhuin. Siksi niiste4 puhutaan nimeonmaan VALISTUSaatteina.Kirkko ja valtio olivat pe4e4se4e4ntf6isesti toistensa kilpailijoita.Riippuu asiasta.

  4. Ihan oikeassa olet, Ulla. Ne4in juuri pite4isi tehde4. Kun vaan ei olisi likiaa niite4 je4me4hte4neite4 je4e4re4pe4ite4, jotka eive4t anna periksi, vaikka je4rki ( ja suuri osa lahtelaisista veronmaksajista) sanoisi mite4. Elete4e4n toivossa, ette4 uudet pe4e4tte4je4t uskaltavat tehde4 uusia arvioita ja ovat siis oikeasti kehitte4jie4.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä