Videoiden tekstityksessä pitää myös kertoa, kuka puhujista on äänessä, jos videolla esiintyy useampia henkilöitä eikä kuvasta käy ilmi, kuka puhuu. Näyttökuva Sodankylän kunnanvaltuuston kokousvideosta toukokuulta.

Onko tilanne liiankin tuttu: kunnanvaltuuston kokous videoidaan ja julkaistaan kunnan verkkosivuilla. Siellä sen voi katsoa kahden viikon ajan, minkä jälkeen video otetaan pois julkaisusta.

Kahden viikon jälkeen videota ei pidetä esillä, sillä digipalvelulain mukaan videot pitää tehdä saavutettaviksi – siis tekstitettävä – 14 vuorokauden kuluessa julkaisusta.

Ylitarkastaja Viena Rainio Etelä-Suomen aluehallintovirastosta pahoittelee tilannetta. Hän sanoo, ettei saavutettavuusvaatimusten perimmäinen tarkoitus suinkaan ollut rajoittaa julkaisemista.

– Kunnanvaltuustojen kokousten videoinnit herättävät kysymyksiä, ja näihin kunnista tulleisiin kysymyksiin olen itsekin vastannut, Rainio kertoo.

Hän on tuolloin muistuttanut kysyjiä laissa olevasta kohtuuttoman rasitteen kohdasta: mikäli kunnassa arvioidaan, että pitkän valtuustokokouksen tekstittäminen olisi kohtuuton rasite kunnalle, tekstitystä ei tarvitse tehdä.

Tästä on silloin mainittava sivuilla olevassa saavutettavuusselosteessa.

Hän on käynyt kahden viikon julkaisusta keskustelua myös avin sisällä, sillä myös viraston omia sivuja valvotaan – ja kiinnitetään huomiota, jos julkaisu poistuu 14 vuorokauden jälkeen.

Kunnissa olisi mahdollista myös ulkoistaa tekstitykset, mutta palveluntarjoajien hintoja on pidetty korkeina. Automaattiseen puheentunnistukseen perustuvat tekstitykset ovat halvempia, mutta nekin vaativat manuaalista korjailua.

Tekniikka kuitenkin kehittyy jatkuvasti. Rainio sanookin, että muutaman vuoden kuluttua tilanne on toivottavasti toinen.

Helsingin yliopistolle huomautus

Aluehallintovirasto aloitti digipalvelujen saavutettavuuden kattavan valvonnan toukokuussa. Mukana otoksessa on 20 verkkosivustoa, kunnista joukossa on Outokumpu.

Tähän mennessä aluehallintovirasto on valvontansa aikana antanut kantelun johdosta huomautuksen Helsingin yliopiston Sisu-järjestelmästä, jonka puutteet estävät opiskelijoiden yhdenvertaisuuden toteutumisen.

Avin valvonta laajenee syksyn aikana edelleen, kun mukana tulee yksinkertaistettu automatisoitu valvonta ja 185 sivustoa.

Rainion oma tuntuma jo tässä vaiheessa on, että tietoisuus saavutettavuudesta on kasvanut ja esimerkiksi kuntien verkkosivujen saavutettavuus on edistynyt merkittävästi. Tosin kuntien välillä on suuria vaihteluja.

Saavutettavuuden valvonnassa apuna ovat myös kantelut, joita aviin on tullut jonkun verran myös kuntien sivustoista. Ne ovat koskeneet esimerkiksi verkkosivujen lomakkeiden puutteita.

Saavutettavuusvaatimukset ja valvonnan periaatteet perustuvat Euroopan unionin saavutettavuusdirektiiviin. Valvonnan tulokset raportoidaan EU:n komissiolle.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Aiemmat kommentit

  1. Kunnat eivät uskalla vedota epämääräisiin kohtuuttomiin rasitteisiin, koska jos ja kun joku niistä valittaa, niin rasitetta ei pidetäkään kohtuuttomana. Kyllä kaksi viikkoa riittää hyvin valtuuston kokouksen striimauksen esilläpitoon.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

*