Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen kehottaa maakuntia uudistamaan toimintatapojaan.

Maakuntauudistuksen onnistuminen ratkeaa maakunnissa, sanoi kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen maakuntakierroksensa ensimmäisessä tilaisuudessa Porissa torstaina. Vehviläinen toivoo maakunnilta myönteistä asennetta.

Vehviläinen esitteli maakuntauudistuksen kesäkuussa julkistettuja lakiluonnoksia torstaina Porissa ja Hämeenlinnassa. Kierros jatkuu ja kattaa kaikki maakunnat.

– Kyse on merkittävästä uudistuksesta eri julkisten tehtävien kokoamiseksi monialaisille maakunnille. Uudistuksen onnistuminen ratkaistaan maakunnissa. Lainsäädäntö antaa uudistukselle raamin, mutta konkreettinen muutos tehdään aluetasolla.

– Kannustan jokaista maakuntaa etsimään itse parhaat toteuttamistavat lainsäädännön puitteissa, totesi Vehviläinen.

– Kyse on laajasta kokonaisuudesta ja odotan lausuntokierroksen antia uteliaana. On varmasti asioita, joiden osalta saamme lausunnoista lisää evästystä. Olemme valmiita huomioimaan lausuntokierroksen palautteen, kun hallituksen esitystä muokataan lopulliseen muotoonsa.

Vehviläinen kannusti maakuntia toimintatapojen uudistamiseen ja myönteiseen asenteeseen uudistuksen toteuttamisessa. Hallinto on nähtävä ensisijaisesti palveluna, joka tukee ihmisten ja yritysten toimintaa, hän sanoi.

 

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä