Verkkouutiset: Sarkomaa, Raassina ja Lauslahti tyrmäävät maakuntaveron
Kokoomuksen verkkolehti Verkkouutiset kertoo, että kokoomuksen kansanedustajat ja sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsenet Sari Sarkomaa, Sari Raassina ja Sanna Lauslahti tyrmäävät maakuntaveron.
Kolmikko katsoo, että sote-palvelut pitää rahoittaa valtion verotuksen yhteydessä kerätyllä sote-maksulla.
– Tämä on perusteltua ennen kaikkea sote-uudistuksen onnistumisen kannalta. Itsehallintoalueiden rahoituksen keräämiseen ei tule luoda uusia verotuksen tasoja. Sanomme ehdottoman ei:n maakuntaverolle, kansanedustajat sanovat Verkkouutisissa.
Kansanedustajien mukaan valtion valtion nykyistä vahvempi ohjaus ja valtion rahoitus käyvät käsikädessä.
– Niillä varmistetaan kansalaisten yhdenvertaiset ja laadukkaat palvelut sekä sote-uudistukselle asetettu kustannustehokkuusvaade.
Kokoomusedustajat pelkäävät myös, maakuntavero lisäisi riskiä menojen ja veroasteen nousuun. He muistuttavat hallitusohjelman kirjauksesta, jonka mukaan sote-uudistus on toteutettava niin, ettei kokonaisveroasetta eikä työn verotusta kiristetä.