Kuva: Ville Miettinen
Koska kuntakentän haasteet ovat hyvin moninaisia, kuntien tulevaisuuden näkymistä on perustelua tehdä kokonaisvaltainen, tuoreimpiin väestöennusteisiin, tilastoihin sekä tutkimustietoon ja selvityksiin perustuva yhtenäinen kansallinen tilannekuva-arvio.

Kunta- ja omistajaohjausministeri Sirpa Paatero, sd., on nimennyt kuntien tilannekuva -hankkeelle projekti- ja seurantaryhmän. “Tilannekuva” on hallitusohjelman mukainen kokonaisvaltainen tuoreimpiin tietoihin pohjautuva arviointi  kuntien tilanteesta.

Tilannekuvassa kootaan yhteen kuntien palvelujen nykytilaa, väestökehitystä, elinvoimaa ja kuntien taloudellisia ja muita edellytyksiä koskevat tiedot.

Tilannekuvan tekemisen taustalla on mm. kuntien kasvavat erot kantokyvyssä, väestökehitys ja muuttoliike. VM:n mukaan kuntakentän haasteet ovat niin moninaisia, että kuntien tulevaisuuden näkymistä on perustelua tehdä kokonaisvaltainen, tuoreimpiin väestöennusteisiin, tilastoihin sekä tutkimustietoon ja selvityksiin perustuva yhtenäinen kansallinen tilannekuva-arvio.

Osana tilannekuvaa laaditaan myös kuntakohtaiset painelaskelmat kunnan talouden kehityksestä lähivuosina.

Valtiovarainministeriön (VM) mukaan hankkeen tavoitteena on muodostaa kokonaiskäsitys kuntien tilanteesta ja lähivuosien kehitysnäkymistä hallituksen päätöksenteon perustaksi sekä tuottaa ajantasainen ja riittävä tietoperusta avoimesti kaikkien saataville.

– Tietopohjan avaamisella halutaan tukea julkista keskustelua moninaisen kuntakentän kehityksen suunnista niin kunnissa kuin valtakunnallisella tasollakin, VM:n tiedotteessa todetaan.

Tilannekuvan valmistelu tehdään pääsosin ministeriössä. Ohjausryhmän muodostaa VM:n kunta- ja aluehallinto-osaston johtoryhmä. Valmistelua seuraa ja tukee seurantaryhmä, jossa on mukana muiden ministeriöiden ja sidosryhmien edustajia. Kuntakenttää seurantaryhmässä edustavat mm. Kuntaliiton kuntatalousyksikön johtaja Ilari Soosalu, Laitilan kaupunginjohtaja Johanna Luukkonen, Kontiolahden kunnanjohtaja Jere Penttilä, Lapinjärven kunnanjohtaja Tiina Heikka sekä Hämeenlinnan apulaiskaupunginjohtaja Juha Isosuo.

Tilannekuvan ensimmäisiä tuloksia on tarkoitus julkaista alkuvuodesta 2020.

Lue myös:

Kuntaministeri Paatero kannustaa kuntaliitoksiin ja “aikoo taistella” valtionosuuksien puolesta

Kuntaliiton toimitusjohtaja Minna Karhunen: Selvitys tehtävien eriyttämisestä on erinomainen aloite

Miettinen Ville
Miettinen Ville
ville.miettinen@kuntalehti.fi
Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*