MIELI ry:ssä on arvioitu, että yhteiskunnallisessa päätöksenteossa on luotettu liikaa nuorten pärjäävyyteen tunnistamatta nuorten tuen ja turvan tarvetta. (Kuva: Ville Miettinen)

MIELI eli Suomen Mielenterveys ry koordinoi nuorten hyvinvointiohjelman valmistelutyötä, jonka tavoitteena on tarjota päättäjille toimenpiteitä sisältävä ratkaisupaketti. 

Mielenterveysalan kansalaisjärjestön kutsuun on vastannut 120 nuorten hyvinvointiin sitoutunutta toimijaa ratkaisujen löytämiseksi.  

Järjestön yhteiskuntasuhdepäällikkö Johanna Kujala kertoo laajalti kuntienkin toimintaan kytkeytyvien toimijoiden nostaneen kolme teemaa pinnalle valmistelutyöhön ilmoittautuessaan. 

– Yksi teemoista on hyvinvointia tukeva arki ja arkiyhteisöt. Toisena ovat matalan kynnyksen palvelut ja tuet.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



Kolmantena teemana on nuorten kasvu- ja opiskelurauhan edistäminen. Tämänkin teeman yhteydessä ollaan valmiita tarkastelemaan tilannetta laaja-alaisesti, Kujala lisää. 

– Pohdimme esimerkiksi, miten nuorilta ei vaadittaisi liikaa liian varhain ja miten heille annettaisiin myönteistä uskoa tulevaisuuteen. 

Kunnat tärkeässä roolissa

Joulukuussa valmistuvan ohjelman toivotaan saavan tuulta alleen päättäjien keskuudessa. Kujala on iloinen ohjelman valmisteluun osallistuvien laajasta kirjosta ja asiantuntemuksesta. 

– Mukana on toimijoita muiden muassa koulutus-, nuoriso- ja liikuntapuolelta. 

Hallituksen huomiota hakevan ohjelman mahdollisia vaikutuksia ennakoidessa myös kunnat ovat vahvasti mielessä, Kujala myöntää. 

– Kunnat vastaavat monista nuorten hyvinvointia koskevista päätöksistä ja teoista. Tämä ohjelma painottuu hyvinvointia edistäviin toimenpidetarpeisiin. 

Kolme yhteistä valmistelutapaamista

Nuorten hyvinvointiohjelmaa valmistellaan yhdessä kasvokkaisessa ja kahdessa Teams-tapaamisessa. 

MIELI ry kutsuu edelleen yhteistyökumppaneita nuorten hyvinvointiohjelman työstämiseen Teams-työpajoihin keskiviikkona 5.10. ja perjantaina 14.10. 

Yhteistyö käynnistyy työpajalla Sokos Hotel Triplassa Helsingin Pasilassa 21. syyskuuta. Tavoitteena on monipuolinen ja laaja toimenpideohjelma 13–28-vuotiaiden nuorten hyvinvoinnin tueksi, ja osaksi Suomen seuraavaa hallitusohjelmaa. 

– Valmisteluun osallistuvat pääsevät kommentoimaan aikanaan ohjelmaluonnosta, Kujala sanoo. 

Hälyttäviä tietoja nuorten voinnista

Nuorten hyvinvointiohjelma on uudenlainen avaus myös MIELI ry:lle. Vastaavaa ei ole ennen tehty, Kujala vahvistaa.

Nyt on haluttu mahdollisimman laaja pohja valmistelutyöhön. Nuorten keskuudessa lisääntyvien ongelmien ratkaisemiseen tarvitaan kaikki mahdollinen tuki, Kujala korostaa. 

– Nuorten ja nuorten aikuisten tilanne on huolestuttava hyvinvoinnin näkökulmasta. 

Nuorten pahoinvointi on kasvanut hälyttävästi kuormittavien kriisien keskellä, Kujala tietää.

Esimerkiksi noin joka kolmas tyttö on kokenut kohtalaista tai vaikeaa ahdistuneisuutta yläkoulussa tai toisella asteella. Lisäksi vuonna 2021 valmistuneesta THL:n kouluterveyskyselystä havaittiin, että tyttöjen ahdistus on lisääntynyt yli 10 prosenttiyksiköllä kahdessa vuodessa. 

Kujala uskoo, että hyvällä ohjelmalla on mahdollisuus vaikuttaa seuraavan hallitusohjelman toimenpidekirjauksiin. 

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*