Kuntaministeri Anu Vehviläinen toivoo, että kunnissa suhtaudutaan myönteisesti vastanottokeskuksiin.

Kuntaministeri Anu Vehviläinen, kesk., patistaa kuntia ottamaan vastaan pakolaisten vastaanottokeskuksia.

Ylen Ykkösaamussa haastateltu Vehviläinen arvelee, että joissakin kunnissa kielteisiä päätöksiä on tehty kiireessä.

Vehviläinen ei suoraan vastannut kysymykseen, pitäisikö vastaanottokeskuksia sijoittaa kuntiin, jotka sitä vastustavat. Hän sanoi toivovansa, että halukkaita kuntia löytyy ja asiassa voidaan edetä vapaaehtoisuuden pohjalta. Vehviläinen muistutti Ykkösaamussa, että uusia vastaanottokeskuksia tarvitaan viikottain.

Vastaanottokeskusten vastustamisen taustalla on Vehviläisen arvion mukaan tiedonpuutetta mutta myös ennakkoluuloja.

Hän toivoo, että keskustelu muuttuu analyyttisemmaksi. Hän uskoo myös, että uutiset tilanteesta Saksassa ja muualla Euroopassa saavat suomalaiset kuntapäättäjät näkemään tilanteen vakavuuden.

Vehviläinen sanoi Ylelle olevansa huolestunut asenneilmapiiristä, jota vastaanottokeskustelun yhteydessä tullut esiin.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Aiemmat kommentit

  1. On jäänyt hieman epäselväksi millaiset vaatimukset asetetaan vastaanottokeskukselle. Voisiko pienikin kunta ottaa astaan pakolaisia jos heidän ”kotouttamisesta” pääsosn vastaa suurempi yksikkö. Tällöin kyseeseen tulisi mm koulutus-kielenoppiminen-sosiaaliset taidot ja tiedot. Kunta voisi vastata normaaleista kuntalaisille kuuluvista palveluista.
    Monella kunnalla on mahdollisuus 5-10,jopa 20 pakolaisen sijoittamiseen , eikä sosiaaliset lisät ole millekään kunnalle ylivoimaisia. Kyseessä on siis noin 0,5-1% väestömäärästä.

  2. Anjuska: Niin no, voisi Markon tilalla tulla joku tioennkin suunnittelija. Enke4 mine4 televisiokameroitakaan kotiini haluaisi.Sooloilija: Onneksi meite4 murisijoita on muitakin, + onneksi me ei kokoajan kuitenkaan murista.En katsonutkaan ko. dokkaria, onneksi. Mulle olisi ke4ynyt samalla lailla kun sinulle, uni ei olisi tullut silme4e4n.Susanna: Ve4lille4 arki kertakaikkiaan tf6kkii ja tekee tepposiaan, kaaosta ja e4rtymyste4 pukkaa. Ja sitten taas tulee pe4ivie4 kun kaikki rullaa kuin vette4 vaan ja jaksaa leipoa korvapuusteja perheelle. Ja oma miekkonenkin on niin maan paree. Ps. Tilataan vaan puokkiin Marko, muttei Tv kameroita!Anne: Tutulta kuullostaa kaikki! Mine4 harrastan aina ve4lille4 pe4ikke4reite4, kauneusunet ennenkaikkea! Pysyy e4ippe4kin freesin ne4kf6isene4!Iloa, aurinkoa, energiaa viikonloppuun!

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä