Maahanmuuttovastainen puolue ruotsidemokraatit yli kaksinkertaisti kannatuksensa Ruotsin valtiopäivävaaleissa, kertoo Yle.

Oppositiossa olleet puna-vihreät saivat yhteensä 43,8 prosenttia äänistä, ja kaksi kautta hallitusvastuussa ollut porvariallianssi 39, 3 prosenttia äänistä.

Ruotsidemokraatit saivat 12,9 prosenttia äänistä, kun osuus edellisissä vaaleissa oli 5,7 prosenttia. Tulos kasvatti puolueen paikkamäärän valtiopäivillä 20:stä 49:ään.

Ruotsidemokraattien pääsy vallankieliasemaan tekee Ruotsin hallitusneuvotteluista hankalat, arvioi Ylelle Suomen valtiovarainministeri Antti Rinne, sd. Rinteen mukaan maahanmuuttovastaisen puolueen menestys ilmentää uudenlaista kulttuuria Ruotsin politiikassa.

Hallitusneuvotteluja alkaa vetää pääministerin paikan saanut sosiaalidemokraattinen puolue. Sosiaalidemokratit kasvattivat hieman ääniosuuttaan (31,2 %, + 0,5 %-yksikköä) ja paikkojaan valtiopäivillä (113, +1).

Pahiten vaaleissa romahti kokoomus, jonka kannatus putosi 23,2 prosenttiin edellisvaalien 30,1:stä. Kokoomus menetti 23 valtiopäiväpaikkaa. Pääministeri Fredrik Reinfeldt ilmoitti vaalivalvojaisissa jättävänsä kokoomuksen puheenjohtajuuden tuloksen takia.

Ruotsidemokraatit ohitti kannatuksessa ympäristöpuolueen, keskustan ja kansanpuolueen ja nousi Ruotsin kolmanneksi suosituimmaksi puolueeksi.

Uutinen Ylen verkkosivuilla

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä