Vaalipaikat sulkeutuvat kello 20 vaalipäivänä. (Kuva: Sonja Eloranta)

Robotti nimeltä Voitto kirjoittaa kuntakohtaisia uutisia vaalituloksista supernopeasti heti vaalien ääntenlaskennan valmistuttua, kertoo Yle.

Ylen uutisrobotti on vielä kehitysasteella mutta silti se pystyy nostamaan oleelliset asiat tuloksista pikavauhtia. Robotti on aiemmin kirjoittanut uutisia jääkiekkoliiga NHL:n otteluista.

Vaaleja varten on kuitenkin tarvittu uutta koodia, Voitto-robotti-hankkeen projektipäällikkö Lassi Seppälä.

Robotin vaaliuutisointia varten on jouduttu syöttämään ohjelmaan paljon uutta sanastoa, jotta jutut kieleltään poliittisen journalisimin kieltä lähellä.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



– Olemme kaivelleet vanhoja juttuja netistä ja katsoneet, minkälaista kieltä siellä käytetään. Olemme pyrkineet matkimaan sitä, Seppälä kertoo.

Virheitä Voiton tekemiin uutisiin voi tulla, jos datassa josta se juttunsa poimii on virheitä.

Voitto ei ole ainoa vaaliuutisia pikavauhtia suoltanut robotti. Helsingin Sanomien robotti kävi pikavauhtia tulosten kimppuun:

Valtteri-uutisbotti puolestaan ilmoitti aamulla kirjoittaneensa 750 000 uutista. Valtteri on Helsingin yliopiston Immersive Automation -tutkimusprojektissa kehittämä sovellus, joka hyödyntää oikeusministeriön tuottamaa vaalitulosdataa.

Ylen uutinen uutisrobotista

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*