Palkkasopimusta haetaan yhä

Työmarkkinajohtajat ovat jatkaneet aamupäivän neuvotteluja laajan työmarkkinasopimuksen synnyttämiseksi Elinkeinoelämän keskusliitossa Helsingin Etelärannassa.

Julkaistu Muokattu
Neuvottelulistalla ovat nyt muun muassa työelämän laadulliset kysymykset, kuten työn ja perheen yhdistämiseen liittyvät asiat.

Neuvottelulähteet kuvasivat tunnelmia eilisen tavoin pessimistisiksi sen suhteen, että tavoitteena oleva keskitetty palkkaraamisopimus saataisiin pian aikaan. Esimerkiksi juuri työelämän laatukysymyksiin liittyvissä asioissa näkemykset ovat yhä kaukana toisistaan.

Kaukana ollaan neuvottelulähteiden mukaan myös kenties keskeisimmässä asiassa eli palkankorotusten tasossa. Vaikutusvaltainen Metalliliitto on vaatinut neljän prosentin palkankorotusta, jota työnantajat ovat vastustaneet.

Työmarkkinajohtajien neuvottelupöydässä on eilisen ja tämän päivän neuvottelujen aikana tiettävästi ollut ehdotus kustannusraamisopimukseksi, joka sisältäisi kaikki palkkaratkaisun kustannukset, eikä niitä enää tulisi liittokierroksilla lisää.

Paineet työmarkkinoilla ovat lisääntyneet, sillä metalli- ja teknologiateollisuuden sopimukset päättyvät huomenna.

(STT)

Powered by Labrador CMS