Peruskoulujen taiteen harrastustunteihin lähes 2 miljoonaa lisärahaa
49 kuntaa, 390 koulua ja 31 500 peruskoululaista pääsevät nauttimaan opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasosen myöntämästä lisärahasta taide- ja kulttuurituntien järjestämiseen. Ministeri myönsi 1,06 miljoonaa euroa taiteen ja harrastustuntien järjestämiseen peruskoulujen koulupäivän yhteyteen. Tämän lisäksi 800 000 euroa käytetään taiteen perusopetuksen saatavuuden parantamiseen.
Kaikkiaan avustusta sai 92 hanketta ja niiden toiminta käynnistyy koulujen alettua ensi syksynä. Avustusten taustalla on opetus- ja kulttuuriministeriön alkuvuodesta järjestämä lasten kuuleminen, jossa harrastustuntien merkitys nousi esiin. Valtakunnalliseen kyselyyn vastasi 120 000 koululaista.
-Kyselyn tulokset siirtyvät nyt käytäntöön. Lasten toiveiden huomioiminen ja lasten kuuleminen näkyi hakemuksissa. Lapsille järjestetään heidän toiveidensa mukaista laadukasta taide- ja kulttuuritoimintaa. Taiteen perusopetuksen järjestäjät tarjoavat myös muun muassa monimuotoisia matalan kynnyksen musiikkiharrastuksia ammattitaitoisen opettajan ohjauksessa. Harrastustunneissa ovat monipuolisesti edustettuna taiteen ja kulttuurin alat kuten parkour, tanssi, valokuvaus, elokuva, sirkus, kuvataide ja kulttuuriperintö, sanoo opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen.
Mukana olevat kunnat ja muuta tarkempaa tietoa aiheesta löytyy valtioneuvoston sivuilta.