Perustuslakivaliokunta toteaa mietinnössään, että kuntavaalien siirto on perusteltu ratkaisu. Sen sijaan hallituksen esityksestä poiketen uudet valtuustot saisivat aloittaa valtuustokautensa jo elokuun alussa.

Kuntavaalien siirtämistä pohtinut eduskunnan perustuslakivaliokunta esittää valtuustokauden aikaistamista hallituksen esittämästä syyskuun alusta. Perustuslakivaliokunnan mietinnön mukaan valtuustokausi tulisi aloittaa jo elokuun 1. päivä.

Valiokunta pitää ongelmallisena sitä, jos vallanvaihdos kunnissa venyy lähes kolmen kuukauden päähän kuntavaaleista.

– Uuden valtuuston valitsemisen ja vaalituloksen vahvistamisen vuoksi nykyiset valtuustot menettävät vaaleihin perustuvan poliittisen legitimiteettinsä. Kansanvaltaisuuden toteutumisen näkökulmasta on siten valiokunnan mielestä perusteltua, että uusi valtuusto ryhtyy toimeensa mahdollisimman pian vaalituloksen selvittyä. Samoin kesäkuun kuntavaaleissa valittavien valtuustojen toimikauden tarpeetonta lyhenemistä tulee välttää, mietinnössä todetaan.

Joka tapauksessa tämän kevään tilanteessa kuntavaalien siirto on perustuslakivaliokunnan mielestä pakko tehdä ja valiokunta esittää lain hyväksymistä. Valiokunnan mietintö oli yksimielinen.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



Valiokunnan mietinnössä kiinnitetään huomiota viime tipassa tehtyyn päätökseen kuntavaalien siirrosta.

-Perustuslakivaliokunta kiinnittää huomiota, että vaalipäivän siirron ennakollisen toimeenpanon ja siihen liittyvän ohjeistuksen johdosta vaalien toimeenpanosta vastaavilla viranomaisilla on syntynyt epäselvyyttä ohjeistuksen suhteesta voimassa olevaan lainsäädäntöön. Erityisesti epäselvä oikeudellinen tilanne on ollut siten omiaan aiheuttamaan epäselvyyttä ehdokasasettelussa ja ehdokkaiden asemassa, mietinnöstä kertovassa tiedotteessa todetaan.

Mietintö kokonaisuudessaan

Aiheesta aiemmin:

Oikeusministeriö ehdottaa valtuustokauden aloittamista syyskuussa – Kuntaliitossa pohdittu myös elokuun puoliväliä

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Aiemmat kommentit

  1. Edelleenkin olen sitä mieltä, että kuntavaalit tulisi siirtää aiempaan normaaliin jankohtaansa syksylle ja uusien luottamushenkilöiden olisi luontevaa aloittaa kalenterivuoden vaihtuessa.

    Paitsi koronan arvaamaton läsnäolo vielä alkukesällä on tosiasia, että kaikki kunnallisten valintojen käytännölliset syyt vaativat siirtoa niiden aiempaan normaaliin ajankohtaan. Eihän lomakaudella asioista voi tulla mitään muuta kuin ”sutta ja sekundaa”.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*