Kannuksen Kennedyn jäljillä: Mustan auton takapenkiltä Nissanin etupenkille
Jussi Niinistö on toiminut vuodesta 2020 saakka Kannuksen kaupunginjohtajana. Ennen Kannukseen siirtymistään Niinistö (PS) oli Sipilän hallituksen puolustusministeri 2015–2019.
Jyrki Liikka ja Tiina Isotalus, teksti
– Ehdin olla puolustusministeri 1470 päivää ja Kannuksessa olen saanut olla viisi vuotta. Ei siitä ministerikokemuksesta varmaan koskaan mitään haittaa ole, Niinistö kertoo.
Niinistön mukaan kaupunginjohtaja on kaupunginjohtaja 24/7. Työajan ja vapaa-ajan hän osaa pitää erillään.
– Totta kai kyllä olet kaupunginjohtaja silloin kun olet lenkillä tai käyt kaupassa ja tapaat paikkakuntalaisia. Ei sitä virkaidentiteettiä riisuta kokonaan pois.
Uimahallissa ja Alkossa kaupunginjohtaja voi liikkua yhtä rennosti kuin kuka tahansa.
Niinistö huomauttaa, että Kannuksessa sijaitsee Lestijokilaakson ainoa Alko, joka on tärkeä vetovoimatekijä. Uimahallissa saattavat keskustelut saunan puolella mennä välillä pitkiksi.
Kannuksen Kennedyn jäljillä
Niinistön eteläpohjalaiset juuret ovat auttaneet ymmärtämään Pohjanmaan erilaisia maakuntaidentiteettejä.
– Etelä-Pohjanmaalla on aika lailla toisenlainen kulttuuri. Siellä saatetaan korostaa omia tekemisiään, että kun hyvää yrittää tehdä, niin priimaa pukkaa.
Keski-Pohjanmaan Kannuksessa ajatellaan toisin.
– Jos on mielestään tehnyt hyvän työnsuoritteen, ja toinen sitä kehuu, niin tämä saattaa sanoa, että ei huono. Täällä ei kannata repostella siitä, että mitä on tehnyt, kyllä työ puhuu puolestaan.
Kannukseen kuuluisa voimamies entinen pääministeri Esko Aho, eli Kannuksen Kennedy, on tuttu hieman vanhemmalle ikäpolvelle.
– Kun kerron, että olen Kannuksen kaupunginjohtaja, niin heillä syttyy silmiin valo ja he sanovat taikasanat Kannuksen Kennedy. Siitä se keskustelu sitten lähtee liikkeelle. Eskohan oli Kannuksessa elinkeinojohtajana 1980-luvulla ennen politiikkaan ryhtymistään. Kyllä Esko on omalta osaltaan ollut pienelle kaupungille sellainen kantoraketti.
Puolustusministereiden kanssa saunaan
Niinistö on yrittänyt olla antamatta neuvoja hänen jälkeensä puolustusministereinä toimineille Antti Kaikkoselle, Mikko Savolalle ja Antti Häkkäselle.
– Toki olen vastannut, jos on kysytty. Ainoa poikkeus, minkä olen tehnyt, on jalkaväkimiinat kieltävä Ottawa sopimus. Sen vastustaminen on ollut minulle elämän pituinen tehtävä.
Suomen irtautumisprosessia sopimuksesta Niinistö on seurannut ilolla.
Häkkästä hän pikkuisen kehaisee.
– Kyllä hän aikamoinen alfauros hommassa on ollut. Oikeastaan annoin hänelle pelkästään kehuja, kun viimeksi hänet täällä Kannuksessa näin. Hänellähän on tänne päin yhteyksiä ja hän käy täällä joka kesä.
Puhelinkeskustelun lomassa ilmoille lennähtää ajatus, että Niinistö voisi kutsua ex-puolustusministerit saunomaan.
– Menisimme kaupungintalon 1980-luvun kieppeillä valmistuneeseen edustussaunaan, joka on viime vuosina ollut valitettavan vähällä käytöllä. Ennen saunomista kävisin näyttämässä heille paikkoja, kuten uuden Raasakan alakoulun. Tietenkin se kuuluisa Bermudan liikenneympyrä* täytyisi kiertää useampaan kertaan.
Yksi asia kokematta
Mustan ministerimersun takapenkki on vaihtunut mustan viisi vuotta vanhan Nissan Qashqain etupenkkiin, jolla maakunnalliset ajot kaupunginjohtaja huristelee.
Töihin kaupungintalolle tosin on kotoa pieni kävelymatka.
Puhelun kuluessa Niinistö oli kävellen palaamassa Ollikkalan messuilta, joissa voi ihmetellä erilaisia maatalousalojen työnäytteitä.
– Lampaan kerintä piti olla, mutta se oli peruuntunut. Se oli pettymys, koska olin nimenomaan laittanut sen kalenteriin. Kerintä on tässä elämässä vielä kokematta.
Kuntapolitiikan kiemuroita ex-alivaltiosihteeri Jyrki Liikan ja Kokkolan kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tiina Isotaluksen ruotimana. Sisältää byrokratiaa, narinaa ja katastrofeja. Tuottajana Sami Kuusela. Julkaisija Kuntalehti. Kuva: Tommy Pohjola
Kuuntele kaikki Päättävät elimet -jaksot Kuntalehden nettisivuilta
*Katastrofireportterin kenttäraportin onnettomuusalttiista liikenneympyrästä voit kuunnella Päättävien Elimien jaksosta 8.
Seuraa Päättävät elimet -kuntahupailun sisältöjä ja tekemistä myös somessa.