Mittavan peruskorjauksen tai oikeammin purun ja uuden tilan rakentamisen tarpeessa olevan toimintakeskus Turvalan myynti Attendolle kaatui Polvijärven kunnanvaltuustossa tiistai-iltana. Palvelutalon kauppa oli jo etukäteen herättänyt paljon keskustelua paikkakunnalla. Kunnanhallituksessa päätösesitys eteni äänin 5–3, mutta valtuustossa myyntihanke kaatui äänin 11–10, kun kaksi keskustan ryhmän jäsentä lähti kauppaa vastustamaan.

Attendo oli tarjoutunut ostamaan elinkaareensa päähän tulleen 60-paikkaisen vanhusten palveluasumiseen ja tehostettuun palveluasumiseen tarkoitetun rakennuksen 800 000 eurolla. Lisäksi Attendo oli lupautunut rakentamaan paikkakunnalle uuden 60-paikkaisen palvelutalon.

Talous ahtaalla

Asiaa Kuntalehdelle aiemmassa jutussa kommentoineen Polvijärven kunnanjohtaja Jari Tuonosen mukaan kauppaneuvotteluissa on kylmästi kuntataloudesta.

-Jos me lähdettäisiin itse rakentamaan uusia tiloja, niin se olisi seitsemän miljoonan euron investointi, emmekä saisi edes päättää itse sen käytöstä. Se on aika valtava summa näin pienelle kunnalle, Tuononen totesi muutama viikko sitten.

Pohjois-Karjalan pienten kuntien sote-kiinteistökauppoihin kiinnitti muutama viikko sitten huomiota myös maakunnassa sote-palvelut järjestävä Siun Sote. Poikkeuksellisen kovasanaisen paimenkirjeen viesti oli kaikessa yksinkertaisessaan: ” Myykää vaan kiinteistöjä – palveluista päätämme me”.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä