Pori suojelee Kuukkarin

Suomessa ainutlaatuisen puutaloalueen Porin 6. kaupunginosan suojeluun tähtäävä asemakaava on lopulta hyväksytty.

Julkaistu Muokattu
Porin
kaupunginvaltuusto teki viime heinäkuussa suojelupäätöksen, josta
tehtiin kaksi valitusta hallinto-oikeuteen. Valitukset hylättiin, eikä
asia ole edennyt korkeimpaan hallinto-oikeuteen.

Omaleimaisen Porin
6. kaupunginosan eli Kuukkarin ensimmäinen asemakaava on vuodelta 1864.
Alue on ainutlaatuinen rakennuskokonaisuus, sillä maassamme on vain
vähän näin laajoja 1800-luvulla syntyneitä puutaloalueita.

Uudella
asemakaavalla suojellaan noin 400 rakennusta, joista asuintaloja on 245
ja talousrakennuksia 160. Niiden korjaus- ja muutostöiden pitää sopia
rakennusten kulttuurihistoriallisiin ominaispiirteisiin.

Porin 5. kaupunginosa eli Viikkari sai oman suojelukaavansa 2007.

(KL / STT)

Powered by Labrador CMS