Pöytyällä on aloitettu mielenkiintoinen pilotti kutsutaksiperiaatteella toimivassa asiointiliikenteessä. Enää ei Pöytyän mummon tarvitse kyytiä varttituntia odotella tienvarressa, vaan kyydin tulemista voi seurata tuvan lämmössä älykännykkää hyödyntäen.

Paikannuslaitteiston avulla saadaan asiointiliikenteessä kulloinkin olevien ajoneuvojen paikkatiedot näkyville kunnan nettisivuilla olevaan karttaan. Kyytiä odottavat asukkaat saavat kartasta tiedon ajoneuvojen sijainneista, vapaiden matkustajapaikkojen lukumääristä sekä liikennöintireiteistä ja -aikatauluista.

-Meillä ei ole tiedossa, että tätä järjestelmää hyödynnettäisiin vastaavalla tavalla pienten kuntien asiointiliikenteessä. Siinä mielessä kyseessä on ainutlaatuinen kokeilu, Valonian projektisuunnittelija Mikko Koskinen kertoo.

Maaliskuun loppuun saakka kestävässä pilottihankkeessa kerätään kokemuksia järjestelmän toimivuudesta. Tavoitteena on, että järjestelmä jää pilotin jälkeen kunnan käyttöön.

-Järjestelmän avulla halutaan kuntalaisille tuoda esiin asiointiliikkeen mahdollisuuksia. Monesti sitä pidetään vain erityisryhmille suunnattuna palveluna, mutta se on avointa kaikille, Koskinen muistuttaa.

Seuraavan kerran Pöytyän asiointiliikenteen autojen liikkeitä voi seurata kartalla perjantaina klo 9.30.

Karttasovellukseen pääset tämän linkin kautta.

Uutinen kunnan sivuilla

 

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä