Kuva: Fortum

Puhdas siirtymä on energia-alan, teollisuusasiakkaiden, yritysten ja kuntien yhteinen ponnistus, jossa parhaan lopputuloksen takaa oikea-aikainen ja järjestelmällinen yhteistyö. Näin ajattelee Fortumilla teollisuusalueiden kehityksestä vastaava johtaja Jyrki Holappa.

Fortum on kuntien puhtaan energian hankkeissa aktiivisessa roolissa.

”Kunnissa on paras tieto alueelta ja niistä raameista, joissa toimintaa ja tulevaisuutta kehitetään. Energian tuottaminen ja varmistaminen puhtaan siirtymän hankkeissa aluekehitystä vahvistavalla tavalla on kaikkien toimijoiden yhteinen etu ja siksi me Fortumilla haluamme olla osa keskusteluja mahdollisimman varhaisessa vaiheessa.”

Fortumin puhtaan siirtymän strategiaan liittyy toimiminen yhdessä kuntien ja alueiden kanssa. Holappa korostaa, että jo ennen hankkeiden käynnistelyä on tärkeätä ja hyödyllistä keskustella energiaan liittyvistä asioista. ”Siinä, missä kunnilla on tieto alueistaan, meillä Fortumilla on tieto hankkeiden energiatarpeista sekä osaaminen ja verkostot eri vaihtoehtojen sekä mahdollisimman laaja-alaisen synergian rakentamisesta kaikkien osapuolten kesken liittyen myös esim. hukkalämmön hyödyntämiseen.”

Uudet ideat tuovat kunnille hyötyjä

Tutkimus- ja koulutuspääoma, innovatiivisuus, vahva osaaminen energiatehokkaimmista ratkaisuista teollisen mittaluokan hankkeista – kuten hukkalämmön hyödyntäminen – investointien laajuus ja kustannustehokkuus sekä taustatieto kansainvälisistä toimijoista ovat muutamia Fortumin vahvuuksia puhtaan energian hankkeiden yhteistyössä.

”Kehittyminen tässä ajassa vaatii kunnilta ennakkoluulottomuutta ja valmiutta sekä oikein kohdennettuja resursseja, mutta ennen kaikkea keskustelua. Kaikkea ei tarvitse yrittää tietää eikä tehdä itse”, Holappa toteaa.

”Uusiutuvan energian hankkeissa huolenaiheiden ymmärtäminen, yhteisten ratkaisujen löytäminen paikallisten sidosryhmien kanssa sekä vastuullisen toimintatavan edistäminen ovat ratkaisevan tärkeitä hankkeiden onnistuneessa toteutuksessa.”

Yhteistyön hyödyt

  • Ennakoiva keskustelu ja tieto liiketoimintaympäristön tapahtumista.
  • Yhteinen ymmärrys hankkeiden ja sopimusten vaatimuksista.
  • Asiakaslähtöinen kehitys ja innovointi.
  • Kustannustehokkuus ja prosessien sujuvuus.
  • Alueellisen kehittymisen vahvistaminen.

Lue lisää

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*