Punainen on Tampereen ratikoiden väri. (Kuva: WSP Finland Oy, Idis Design Oy ja Tampereen kaupunki)

Kaupunkilaisilta kysyttiin ja kaupunkilaiset vastasivat: Punaisia niiden olla pitää. Nimittäin Tampereen kaupungin tulevien ratikoiden.

Tampere antoi ratikan tulevan värin kaupunkilaisten ratkaistavaksi. Yleisöäänestyksessä punainen väri sai 13 867 ääntä, joka oli 59 prosenttia kaikista annetuista äänistä. Vaaleansininen vaihtoehto sai 9 711 ääntä. Äänestystulos julkaistiin tänään maanantaina, jolloin Tampere täytti 239 vuotta.

Kaupunkilaisia kuullaan

Paljon etukäteen puhuttanut väri ei ole ainoa asia, jossa ratikoiden tulevien käyttäjien mielipiteitä kuullaan. Kaupunkilaiset ovat olleet innolla mukana ratikkakeskustelussa ja tätä intoa halutaan pitää yllä jatkossakin.

-Vuoden alussa tamperelaiset pääsevät jälleen osallistumaan raitiovaunun suunnitteluun arvioimalla matkustamon istuinkuosivaihtoehtoja, samalla kun voivat tutustua ratikkaan oikeaa raitiovaunua jäljittelevän malliratikan eli maketin avulla, kertoo toimitusjohtaja Pekka Sirviö Tampereen Raitiotie Oy:stä.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



-Kun näin lopullisen äänimäärän, joka oli lähes 24 000, niin olin todella tyytyväinen. Kaupunkilaiset ovat olleet koko ajan erittäin kiinnostuneita hankkeesta, Sirviö jatkaa.

Kotimaista huippuosaamista

Tampereen ratikat valmistetaan Kajaanin Otanmäessä kotimaisen Transtech Oy:n toimesta, jonka omistaa kokonaan Skoda Transportation. Raitiovaunujen valmistus aloitetaan vuonna 2019 ja ensimmäisen raitiovaunun arvioidaan valmistuvan vuoden 2020 alussa. Liikenne käynnistyy Tampereella vuonna 2021.

-Olemme erittäin hyvin aikataulussa joka suhteessa. Alkuun tuli 11 kuukauden viivästys markkinaoikeuteen tehdyn valituksen johdosta, mutta sen jälkeen on kaikki sujunut suunnitellusti. Tammikuussa 2020 saamme ensimmäisen raitiovaunun tänne koeajoon, toimitusjohtaja Pekka Sirviö toteaa luottavaisena.

Kaikkiaan Tampereelle on tilattu 19 raitiovaunua, jotka ovat 37,3 metriä pitkiä, kolmiosaisia ja kahteen suuntaan ajettavia. Raitiovaunuissa on kauttaaltaan matala lattia, ja vaunuun on esteetön pääsy pyörätuolilla ja lastenvaunujen kanssa. Raitiovaunussa on 104 istumapaikkaa ja ruuhka-aikaan tilaa 264 matkustajalle.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*