Tiistai-iltana kokoontunut valtuusto katsoo, ettei kuntien kesken käydyissä neuvotteluissa ole pystytty takaamaan sosiaali- ja terveydenhuollon lähipalvelujen saatavuutta pienissä kunnissa. Myös rahoituskuvioissa on sanomista.
 
Hyrynsalmen kunnanvaltuusto puolestaan jätti asian tiistaina pöydälle. Hyrynsalmi esittää vielä uusia neuvotteluja muiden Kainuun kuntien kanssa etenkin rahoitusratkaisuista.
 
Kainuun maakunta-kuntayhtymä on vastannut hallintokokeilussa mukana olevien kahdeksan kunnan sosiaali- ja terveyspalveluista ja toisen asteen koulutuksesta. Paljon kiitosta saaneen mallin jatko olisi edellyttänyt kaikkien kokeilussa mukana olevien kuntien yksimielistä päätöstä.
 
Nyt Kainuussa on edessä uusien vaihtoehtojen kartoittaminen, mikäli mahdollisissa uusissa neuvotteluissa ei saada sopua aikaan. Esillä ovat olleet uusien kuntayhtymien perustaminen tai Kainuun mallin jatkaminen lakimuutosten avulla.
 
(KL / STT)​
Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*