Puolangan kunnanhallituksen tammikuussa 2020 tekemä päätös sosiaali- ja terveyspalveluiden hankinnasta toi päätöstä tekemässä olleille luottamusmiehille reissun Kajaaniin, jossa aloitetaan tiistaina rikosoikeudenkäynti asiassa. Syytteessä on kaikkiaan kunnanhallituksen jäsentä, jotka olivat päätöstä tekemässä.

Puolanka oli kilpailuttanut sote-palvelut vuonna 2012 ja tämä sopimus päättyi vuoden 2019 lopussa. Kunta ei lähtenyt uutta hankintaa kilpailuttamaan, vaan jatkosta sovittiin Terveystalo Kuntaturvan kanssa ilman hankintalain mukaista kilpailutusta. Vuositasolla sopimuksen arvo olisi ollut noin seitsemän miljoonaa euroa ja sopimuskaudella 2020-2025 yli 40 miljoonaa euroa.

Markkinaoikeus puuttui hankintaa jo vuonna 2021, jolloin se määräsi kunnalle 120 000 euron seuraamusmaksun hankintasäännösten rikkomisesta. Markkinaoikeuden jälkeen kunta kilpailutti sote-palveluja koskevan hankinnan. Kyseinen sopimus päättyy tämän vuoden lopussa, jonka jälkeen sote-palvelut järjestää puolankalaisille Kainuun hyvinvointialue omana toimintanaan.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



Kaikki kuusi vastaajaa ovat poliisitutkinnassa kiistäneet rikosepäilyt. Pormestari Harri Peltolan (kesk.) mukaan päätöksellä haluttiin vain turvata kuntalaisten tarvitsemat soten peruspalvelut. Kunnan mielestä hankintamenettely tuskin olisi edes tuottanut tulosta, sillä hyvinvointialueiden käynnistyminen oli aivan nurkan takana.

-En edelleenkään katso, että silloinen kunnanhallitus olisi syyllistynyt mihinkään rikokseen turvatessaan kuntalaisten sote-palvelut, Peltola totesi kunnan lähettämässä tiedotteessa viime joulukuussa.

Pormestari lisäksi vastaajina jutussa ovat vuoden 2020 kunnanhallituksen jäsenistä Mari Haapalainen, Markku Haapalainen, Eija Heikkinen, Markku Nivakoski ja Anja Peura. Vastaajista Mari Haapalainen, Nivakoski, Peltola ja Peura ovat olleet kunnanhallituksessa myös kuluvalla vaalikaudella ja koko nelikko on ehdolla myös tämän kevään kuntavaaleissa.

Kuntalehti julkaisee vastaajien nimet, koska he ovat tai ovat aiemmin olleet yhteiskunnallisesti merkittävässä asemassa ja vaikuttaneet isoon julkiseen hankintapäätökseen. Kainuun käräjäoikeus on varannut jutun käsittelyyn kaikkiaan kolme istuntopäivää.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*