Nousiaisissa joudutaan vielä muutaman päivän ajan kärvistelemään saastuneen vesijohtoverkoston kanssa. Asiaa korjataan tehokloorauksen avulla. (Kuva: Pekka Moliis)

Nousiaisissa reilu viikko sitten puhjennut vesikriisi on nostanut jälleen keskusteluun suomalaisen vesihuollon tilasta. Kuntaliiton erityisasiantuntija Tuulia Innalan arvion mukaan Nousiaisen kaltainen vesijohtoverkoston mikrobisaastuminen ei ole pahin mahdollinen tilanne vesihuollon kannalta. Kunnan vesijohtoverkkoon pääsi jätevesiä, kun samassa kaivannossa kulkeneet vesi- ja jätevesijohdot vaurioituvat samaan aikaan maansiirtymisen seurauksena.

-Totta kai tilanne Nousiaisissa on vakava, kun ihmisiä on sairastunut. Pahin mahdollinen uhka vesihuollolle olisi kuitenkin koko raakavesilähteen pilaantuminen esimerkiksi kemiallisen onnettomuuden seurauksena. Pöpöistä vesijohtoverkossa päästään aina eroon, mutta esimerkiksi öljyonnettomuuden saastuttama raakavesilähde voi olla lopullisesti käyttökelvoton, Innala huomauttaa.

Viikonloppuna Nousiaisissa päiväkodit ja koulut irrotettiin kunnan vesijohtoverkosta ja rakennusten sisäinen vesijohtoverkosto tehokloorattiin ja huuhdeltiin puhtaalla vedellä. Tällä hetkellä rakennusten vedenjakelu hoidetaan pihalla olevasta vesisäiliöstä, jonne toimitetaan puhdasta vettä. Kunnan muun vesijohtoverkoston tehoklooraus käynnistyy tiistai-iltana.

Nokia herätti median kiinnostuksen

Ongelmat vesijohtoverkostoissa ovat nousseet viime vuosina yhä useammin median kiinnostuksen kohteeksi. Kymmenen vuoden takainen Nokian vesikriisi oli eräänlainen lähtölaukaus vesiongelmien seuraamiselle mediassa.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



-Näitä asioita pitää seurata ja niistä pitää myös tiedottaa. Uutisoitaessa pitäisi kuitenkin tietää vaikkapa E.Colin ja koliformisten bakteerien ero. Esimerkiksi Porvoon tapauksessa vuosi sitten mentiin aluksi uutisoinnissa jo hieman tilanteen edelle, kun sairastumisia siellä ei ollut, Tuulia Innala toteaa.

Viikonvaihteessa vesijohtoverkoston korjausvelasta huolta kantoi Vesilaitosyhdistyksen puheenjohtaja Osmo Seppälä. Tilanne ei vielä ole katastrofaalinen, mutta asiaan on Kuntaliiton erityisasiantuntijan mukaan syytä kiinnittää entistä enemmän huomioita.

-Saneerausvelka kasvaa kiihtyvissä määrin. Ehkä vesilaitosten maksut eivät ole olleet riittävällä tasolla, jotta tarvittavia saneerauksia olisi voitu tehdä. Meidän vesijohtovesi on kuitenkin keskimäärin hyvää, Innala arvioi.

Tehokloorauksella verkosto puhtaaksi

Nousiaisissa lähipäivät puhdistetaan vesijohtoverkostoja tehokloorauksen avulla. Menetelmä on hyväksi havaittu jo aiemmin tapausten yhteydessä.

-Tehoklooraus etenee vesijohtoverkostossa vaiheittain. Se täytyy tehdä systemaattisesti oikein, että kloorauksen vaikutusaika on riittävän pitkä ja sillä saadaan haluttu puhdistusvaikutus aikaan. Se on tehokas keino puhdistaa bakteerien valloittama vesijohtoverkko, mutta vie oman aikansa, Kuntaliiton erityisasiantuntija Tuulia Innala toteaa.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*