Ennen kuin monet neljän
päivän lakossa olleet metallitehtaiden palkansaajat pääsivät tiistaina
takaisin työpaikoilleen, olivat muiden alojen neuvottelijat jo yhteisten
pöytien ääressä. Palkkojen ja muiden työehtojen raamittaminen alkoi heti etenkin työryhmätasolla.

Pelin
avausta ovat odottaneet monet alat. Koko syksyn ajan on kiistelty muun
muassa pankkitoimihenkilöiden palkankorotuksista ja vakuutusalan koko
työehtosopimuksesta. Ylityökieltonsa jo perunut vakuutusala jatkaa
neuvottelujaan keskiviikkona ja pankit ensi maanantaina.

Apteekkialan osapuolet siirsivät tapaamisensa ensi maanantaiksi.

Takaraja on kaikilla sama. Raamisopimuksen soveltaminen ja mukana olevien alojen määrä on oltava selvillä 24. marraskuuta.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



Toistaiseksi
sopimuksen ulkopuolelle on ilmoittanut jäävänsä vain rakennusala.
Esimerkiksi lakkoherkkänä tunnettu Auto- ja kuljetusalan
työntekijäliitto AKT neuvottelee samoissa raameissa kuin muutkin.

Akavalaiset vielä sovitteluun

Vaikka
metalliteollisuuden lakko päättyi, teknologiateollisuutta uhkaa yhä
ylempien toimihenkilöiden lakko. Jos akavalaisten sopimuksesta ei löydy
sopua, YTN:n viikon mittainen työtaistelu alkaa ensi tiistaina noin
40:ssä suuressa yrityksessä.

Lakon toisessa vaiheessa 7. marraskuuta olisi mukana parin viikon ajan suurempi määrä tehtaita.

Kiistan odotetaan ratkeavan valtakunnansovittelija Esa Longan johdolla tämän viikon aikana.

Palkkasopimukset
ovat olleet pitkään auki myös lakkoihin viime vuonna päätyneillä
lentokenttien kenttähenkilöstöllä sekä lentoemännillä ja stuerteilla.
Nyt lakkouhkia ei kuitenkaan ole tulossa. Sekä ilmailualan unioni IAU:n
puheenjohtaja Juhani Haapasaari että Suomen Lentoemäntä ja
stuerttiyhdistyksen puheenjohtaja Thelma Åkers muistuttavat, että
työehtosopimukset ovat vielä pitkään voimassa; nyt neuvotellaan vain
palkoista.

Vaikeampi voi olla liikennelentäjien tilanne. Siellä neuvotellaan koko työehtosopimuksesta.

ä)

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*