Rajavartiolaitos haluaa siirtää entistä enemmän resursseja ns. vihreän rajan valvontaan. Tämä tapahtuisi pienimpien kansainvälisten rajanylityspaikkojen aukioloaikoja supistamalla.

Itärajan kunnat eivät lämpene rajanylityspaikkojen aukioloaikojen rajoittamiselle. Säästötavoitteiden kanssa painiskeleva Rajavartiolaitos on kaavaillut muutoksia aukioloaikoihin Suomen ja Venäjän välisillä rajanylityspaikoilla.

Itärajan kaupungit ja kunnat pelkäävät muutosten vaikuttavan raja-alueen elinkeinoelämään vahingollisesti ja antavan väärää signaalia Venäjän suuntaan. Rajanylitysten uskotaan kääntyvän kasvuun, vaikka talouspakotteet ja Venäjän heikentynyt talous ovat vähentäneet venäläisten matkustusintoa Suomeen.

Rajavartiolaitos on järjestänyt viime päivinä alueellisia tilaisuuksia, joissa on kartoitettu itärajan rajanylityspaikkojen aukioloaikojen muutosten vaikutuksia. Kuusamon kaupunginhallitus ennätti maanantain kokouksessa jo hyväksymään lausunnon, jossa tyrmätään ajatus.

-Kuusamon kaupunginhallitus vastustaa ajatusta matkailun ja metsätalouden näkökulmasta, vahvistaa rajanylityspaikalta tavoitettu kaupunginjohtaja Jouko Manninen.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



Kuusamon osalle on kaavailtu rajanylityspaikan sulkemista sunnuntaisin. Matkailussa sunnuntai on kuitenkin vilkasta aikaa. Vilkasta on myös ystävyyskaupunkitoiminta Louhen piirin kanssa. Näillä asioilla kuusamolaiset olivat tiistaiaamuna rajaa ylittämässä.

-Rajan sulkeminen sunnuntaiksi hankaloittaisi suuresti matkailutoimintaa. Suomesta Venäjälle matkaavien ryhmien paluupäivä on sunnuntai ja venäläiset käyvät Kuusamossa kaupoissa sunnuntaisin, kun myymälät ovat auki. Myös puukuljetukset pyörivät ympäri viikon, kaupunginjohtaja Manninen painottaa.

Rajavartiolaitoksen alustavalla toimenpidelistalla on ollut Imatran ja Niiralan rajanylityspaikkojen sulkeminen öiseen aikaan. Aukioloaikojen rajoittamista pohditaan Vartiuksessa, Kuusamossa, Sallassa ja Raja-Joosepissa. Rajavartiolaitos tekee asiassa päätöksiä loppuvuodesta.

Imatralla ajatus rajanylityspaikan yöaikaisesta sulkemisesta on nostanut niskavillat pystyyn.

-Olemme tiukasti ajatusta vastaan. Sillä on erittäin suuri vahingollinen merkitys alueen teollisuudelle. Puutavaraa kulkee rajan yli ympäri vuorokauden ja Suomesta viedään kemikaaleja rajan taakse tehtaaseen yksi rekkalasti tunnissa, Imatran kaupunginjohtaja Pertti Lintunen toteaa.

Lintunen korostaa, että vaikka itärajan yli kulkeva matkustajaliikenne on juuri nyt notkahtanut, niin Venäjän elpymiseen on uskottava.

-Rajanylityspaikkojen aukiolojen supistaminen käy helposti, mutta niiden jatkaminen vaatii työtä vuosikausia. Annamme tällä toiminnalla aivan väärän viestin Venäjän suuntaan, Luukkonen painottaa.

Juttua täydennetty klo 10.25 Imatran kaupunginjohtaja Pertti Luukkosen kommenteilla.

 

 

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*