Suomen Rehtorit ry on huolissaan tuoreiden Pisa-tulosten suunnasta. Kansainvälisessä vertailussa asiat ovat kunnossa, mutta maan sisäisiä tuloksia katsottaessa korjattavaa löytyy.

Rehtorien mielestä kouluissa tarvitaan selvästi enemmän aikaa pedagogiselle johtamiselle ja oppilaitosten työn kehittämiseen. Sinänsä hyvät sijoitukset OECD-maisen listalla eivät kerro totuutta suomalaisesta peruskoulusta. Suomen Rehtorit ry:n puheenjohtajana ja Turun Suomalaisen Yhteiskoulun rehtorina toimiva Riikka Lindroos on huolissaan resurssien riittävyydestä.

-Meidän on aika herätä Pisa-unesta. Ei voida enää tyytyä siihen, että asiat ovat hyvin, kun menestymme kansainvälisessä vertailussa. Perusopetukselle käy tässä samalla tavalla, kuin aikoinaan vanhassa tarinassa mustalaisen hevoselle. Kun se viimein oppi olemaan syömättä, niin kuoli pois. Perusopetukselle on taattava riittävät resurssit, vaatii Riikka Lindroos.

-Tarvitsemme lisää aikaa ja resursseja nimenomaan pedagogiseen johtamiseen. Rehtorien aika menee arjen raadollisten asioiden hoitamiseen. Etsimme keinoja toteuttaa halutut säästöt ja ratkomme tilaongelmia. Kun kunnissa on hallintoa kevennetty, niin aina vain lisää tehtäviä on valunut kouluille. Ja tämä koskee koko opetushenkilöstöä, ei pelkästään rehtoreita, Lindroos jatkaa.

Kun peruskoulun alkuvuosina rehtorit olivat koulun henki ja sydän, niin tänä päivänä rehtorit ovat työpöytänsä vankeja. Tämä näkyy siinä vaiheessa, kun murrosiän pahimmat laineet sammuttavat oppilaiden viimeisenkin motivaation luonnontieteiden tai matematiikan opiskeluun.

-Oppilaiden henkilökohtaiselle kohtaamiselle jää aina vain vähemmän aikaa, tunnustaa Lindroos.

 

Suomen Rehtorit ry:n kannanotto

 

 

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä