Varatoimitusjohtaja Timo Reina muistuttaa, että kuntien tilanteen parantamiseksi tarvitaan tekoja niin kuntien, kuin valtion puolella. (Kuva: Sonja Eloranta)

Valtioneuvoston torstaina julkaisema Kuntien tilannekuva-raportti pisti yksiin kansiin karun totuuden kuntakentän tilanteesta. Kuntaliiton varatoimitusjohtaja Timo Reina korostaa, ettei mikään yksittäinen ratkaisu tilannetta yksin pelasta.

-Tilannekuva osoittaa, että kuntien tehtävien ja rahoitusperustan välillä on kuilu, jota on kurottava umpeen. Sopeuttamistoimia edellytetään sekä kunnilta että valtiolta. Mikään yksittäinen asia, kuten sote-uudistus, ei ratkaise kokonaisuutta. Tarvitaan monipuolista keinovalikoimaa, rakenteellisia muutoksia ja ennen kaikkea toimintatapojen uudistamista, Reina toteaa.

Sinällään raportti ei mitään uutta tietoa juuri tarjoile. Kuntatalouden karut faktat ovat aiemminkin olleet tiedossa. Suuri askel eteenpäin on sen sijaan, että jatkossa päätöksenteon tueksi on entistä enemmän reaaliaikaista tietoa luvassa.

-On hyvä, että tällainen kattava tilannekuva hallitusohjelmana perustuen on nyt tehty. Tosin siinä ei juurikaan kokonaan uutta tietoa ole. Mutta se antaa monipuolisen kokonaiskuvan kuntien toimintaympäristöstä ja etenkin eriytymiskehityksestä. Erityisen hyvä on, että tälle pohjalle syntyy toivottavasti mahdollisimman reaaliaikainen kuntien tilannekuva, Timo Reina toteaa.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



Tilannekuva-raportin yhtenä tehtävänä on toimia keskustelun käynnistäjänä nykyisten ja tulevien haasteiden osalta. Ja niitähän riittää.

-On hyvä, että infrainvestointien riittämättömyys nousee tässä esille, samoin kuin demokraattisen päätöksentekojärjestelmän toimivuus. Molemmilla on erittäin iso merkitys kuntien tulevaisuudelle, Kuntaliiton varatoimitusjohtaja Timo Reina muistuttaa.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Aiemmat kommentit

  1. Timo Reina on aivan oikeassa. Ei soteuudistus ole mikään ratkaisu. Valitettavasti asia on vain näin. Nykyisillä järjestelyillä voidaan pääsääntöisesti paremminkin saavuttaa edullisemmin ja laadukkaammin hoito ja hoiva kuin hallinnoltaan ja lisääntyvällä byrokratialtaan kalliimalla soteuudistuksella.
    Palvelut tulisivat vain etääntymään ja päätösten teko lopullisesti siirtyisi pois paikallisilta vaikuttajilta. Tämä on kovaa kommenttia, mutta myös realismia enemmän kuin monet soteutopiat, joiden suunnitteluihin on käytetty jo tähän mennessä tosi paljon rahaa ja kallista viranhaltijoiden ja luottamushenkilöiden aikaa

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*