Varkaus tukee rekrytointia videolla, jossa henkilstö panee tanssiksi.

Kun hyvinvointialueet aloittavat, kuntien tehtävistä jää samalla pois soten henkilöstön rekrytointi. Mutta rekrytoitavaa riittää senkin jälkeen, sillä pulaa osaavasta henkilöstöstä on myös monella muulla alalla.

Tilannetta ei helpota 2020-luvun runsas eläköityminen.

KT:n työmarkkinatutkija Juho Ruskoaho muistuttaa, että sote-ammattilaisten pula on akuuttia kunta-arkea vielä koko ensi vuoden ajan.

Ympäri maan tarvitaan lisää myös varhaiskasvatuksen henkilöstöä, ja erityisen paljon on auki varhaiskasvatuksen opettajan työpaikkoja

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



Tilanne ei ole helpottumassa, sillä varhaiskasvatuksen henkilöstörakenteen mitoitusta ollaan muuttamassa. Vuonna 2030 henkilöstöstä kahdella kolmesta on oltava varhaiskasvatuksen opettajan tai sosionomin koulutus ja heistä vähintään puolella varhaiskasvatuksen opettajan koulutus. Kolmasosalle riittää varhaiskasvatuksen lastenhoitajan pätevyys.

Henkilöstöä tarvitaan lisää muuallekin. Ruskoaho sanoo, että koska sote ja varhaiskasvatus ovat toimialoina suuria, niiden rekrytointiongelmat jättävät varjoonsa muiden toimialojen henkilöstöpulan.

– Kun suhdanne on vahva ja rakentamisessa menee hyvin, tarvitaan lisää myös teknistä henkilöstöä. Ajoittain ja paikoittain siitä on iso pula.

Hän pohtii, että koska alueuudistus tuo tullessaan parikymmentä uutta organisaatiota, se imee hallinnon ihmisiä.

– Hyvinvointialueet tarvitsevat erilaisia ict- ja projektiosaajia. Ne kilpailevat samoista osaajista kuin kunnat.

Myös esimerkiksi taloushallinnon ja lainsäädännön osaajien määrä on rajallinen. Ruskoaho sanoo olevan hyvin todennäköistä, että pula näistä osaajista pahenee jo ensi vuoden aikana.

Hän huomauttaa, että työvoimapula on myös työhyvinvointikysymys. Kun työpaikalta puuttuu työntekijä, jäljelle jäävillä on ylimääräisiä tehtäviä hoidettavanaan.

– Tilanne ei ole helppo. Kaiken aikaa kuntien on hoidettava ja tuotettava lakisääteiset tehtävät kuntalaisille.

Räppiä vai tanssia?

Varkaudessa rekrytoinnin avuksi tehtiin video, jonka kaupungin henkilöstö on nimennyt maailman parhaaksi rekrytointivideoksi.

– Kyllä se on maailman paras. Ainakin jossakin sarjassa, vakuuttaa henkilöstöjohtaja Nina Holopainen.

Varkaudessa on pulaa samoista ammattilaisista kuin muuallakin: soten ja varhaiskasvatuksen lisäksi ammattilaisia tarvitaan ruoka- ja puhtauspalveluihin sekä opettajiksi.

Maailman paras rekrytointivideo sai alkunsa, kun tanssinopettaja oli mukana henkilöstöpalvelujen kokouksessa ja paikalla olleet pohtivat, voisiko tylsältä kuulostavasta talouden tasapainottamisesta tehdä räppiä ja kertoa byrokraattisesta kokonaisuudesta sitä kautta.

Räppi vaihtui sittemmin tanssiksi ja taloudentasapainottaminen rekrytoinniksi, kun mukaan otettiin varkautelaisten Severi Suhoselta napattu iskulause ”meiltähän tämä käy” ja se tuunattiin muotoon ”meiltähän tämä käy kuin tanssi”.

Ammattilaisten työpäivistä oli tehty videoita jo ennen tanssivideota. Niitä ei tarvinnut kuvata uudelleen, vaan tanssinopettajan koreografioihin päästiin käsiksi saman tien.

– Henkilöstötiimi kiersi kuvauksissa mukana kuudella keskeisellä työpaikalla ja jututti samalla henkilöstöä. Saimme hoidettua monta asiaa, kun vietimme samalla tyhy-päivää ja kyselimme henkilöstön kuulumisia koreografioita harjoiteltaessa, Holopainen kertoo.

Hän on otettu siitä, kuinka innokkaasti ihmiset lähtivät projektiin mukaan.

– Ilo oli aitoa, ja moni alkoi vakavasti harkita tanssista uutta harrastusta itselleen. Apulaiskaupunginjohtaja Joonas Hänninen oli aloittanut vasta muutama viikko ennen kuvauksia ja joutui saman tien tulikasteeseen.

Videota pyöritettiin ahkerasti kaupungin sosiaalisen median kanavilla, ja Holopainen kertoo sen saaneen tosi hyvän vastaanoton – myös muilta kuin omalta henkilöstöltä.

– Ventovieraat ympäri Suomea kehuivat ja kertoivat sen tuoneen hyvää mieltä. Parasta oli kuitenkin, kun pari ihmistä kertoi sen perusteella tehneensä päätöksen tulla Varkauteen. Kaupunki kuulemma vaikutti tosi myönteiseltä ja lupsakalta.

– Ehkä video oli se viimeinen niitti myönteisessä mielessä.

Katso Varkauden video

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*