Sähköautoja pidetään etelän isojen taajamien menopeleinä, mutta Iin kunta on osoittanut niiden soveltuvan myös pohjoiseen. Keväällä kuntaan hankitut viisi sähköautoa ovat olleet jatkuvassa käytössä.

-Kunnan työntekijöiden matkoilla sähköauto on aina ensisijainen menopeli. Jos sähköautoa ei ole vapaana, niin sen jälkeen voi mennä omalla autolla, kunnanjohtaja Markku Kehus kertoo.

Sähköautoista kolme on peruskunnan työntekijöiden käytössä ja kaksi autoista on tytäryhtiöiden kulkuneuvoja.

-Mitään ongelmia ei ole sähköautojen suhteen ollut paikallisessa liikkumisessa. Semmoisella 150 kilometrin säteellä niillä liikutaan. Oulussa on helppo käydä ja kauimpana on käyty Raahessa saakka. Kun kauemmaksi lähdetään, niin silloin pitää vain aina varmistaa latauksen onnistuminen, Markku Kehus toteaa.

Ympäristöteko huomioitu

Suomen ympäristökeskus palkitsi keväällä Iin kunnan sähköautojen hankinnan valitsemalla sen Kohti hiilineutraalia kuntaa (HINKU) -hankkeen kuukauden teoksi. Kunta on mukana HINKU -hankkeessa, jonka tavoitteena on hiilidioksidipäästöjen vähentäminen 80 prosentilla.

-Sähköautojen tarvitsema sähkö tuotetaan tuulivoimalla. Meillä on muutama osake pienestä tuulivoimayhtiöstä ja sieltä saamme sähkön autoihin, kunnanjohtaja Markku Kehus kertoo.

Ympäristötekojensa johdosta vajaan 10.000 asukkaan Ii on ehdolla Pohjoismaiden neuvoston ympäristöpalkinnon saajaksi. Palkinnon saaja julkistetaan ensi kuun lopulla. Suomesta ehdolla on myös Jyväskylän kaupunki.

Turku sähköistyy

Turun kaupunki ottaa tällä viikolla käyttöön neljä sähköautoa. Kaupunginhallitus on linjannut, että kaupunki asettaa sähkökaluston etusijalle niin joukkoliikenteen kuin kaupungin muun autokaluston hankinnoissa.

Turun uudet sähköautot tulevat konsernihallinnon ja ympäristöalan yhteiskäyttöön. Sähköautojen käytöllä pyritään vähentämään työntekijöiden omien autojen ja taksien käyttöä. Turun kaupungin ilmanlaaduntarkkailutiimillä on ollut sähköauto yhteiskäytössä jo parikymmentä vuotta.

-Uusille autoille luvataan jo lähes 200 kilometrin latausväliä, joten ne soveltuvat päivittäiseen työajoon täydellisesti, toteaa ilmansuojeluasiantuntija Miika Meretoja Turun kaupungin ympäristötoimialalta.

 

Lue lisää Iin sähköautoista

 

Lue lisää Turun sähköautoista

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä