Sakupe valittaa saamastaan työturvallisuusrikostuomiosta

Toukokuun lopulla Keski-Suomen käräjäoikeudessa työturvallisuusrikoksesta 15 000 euron yhteisösakkoon tuomittu julkisomisteinen Sakupe Oy ei tyydy tuomioonsa. Yhtiö ja niin ikään työturvallisuusrikoksesta tuomittu yhtiön toimitusjohtaja ovat päättäneet valittaa käräjäoikeuden ratkaisusta Vaasan hovioikeuteen.
Tapauksessa oli kyse vuosien 2021–2022 tapahtumista. Syyskuussa 2021 yhtiöön palkattiin ensimmäisen kerran täysin etätyötä tekevä työntekijä oman alueensa asiakaspalveluvastaavaksi. Talon ulkopuolelta palkattu työntekijä uupui kuitenkin heikon perehdyttämisen ja liiallisen työkuorman seurauksena.
Yhtiö tiedotti valitusaikeistaan nettisivuillaan julkaistulla tiedotteella.
-Sakupe Oy ja yhtiön toimitusjohtaja eivät jaa käräjäoikeuden näkemystä ja ovat päättäneet valittaa asiasta hovioikeuteen. Käräjäoikeuden tuomiossa ei huomioitu kaikkia asian kannalta oleellisia taustatietoja.
-Työntekijälle järjestettiin lähes kaksi kuukautta kestänyt, kattava perehdytys tehtävään. Hänellä oli laajat vaikutusmahdollisuudet omaan työnkuvaansa ja sitä myös muokattiin tilanteen edetessä. Työnkuvaan ja työntekijän tilanteeseen liittyvä riskien ja vaarojen arviointi tehtiin silloin saatavilla olleen tiedon perusteella. Työntekijälle tarjottiin yhtiön normaalien toimintatapojen mukaisesti kattavasti tukea esimerkiksi työterveydestä, yhtiön tiedotteessa todetaan.
Sakupe Oy tuomittiin jutussa kahdesta työturvallisuusrikoksesta 15 000 euron yhteisösakkoon. Yhtiön toimitusjohtaja sai 15 päiväsakon rangaistukseen työturvallisuusrikoksesta ja yhtiön ex-asiakkuusjohtaja 30 päiväsakon rangaistukseen niin ikään työturvallisuusrikoksesta. Ex-asiakkuusjohtajan käräjäoikeus katsoi myös käytöksellään ahdistelleen naispuolista työntekijää.
Sakupe Oy on hyvinvointialueiden, kaupunkien ja kuntien omistama yritys, joka toimii Pohjois-Savon, Pohjois-Karjalan, Keski-Suomen, Etelä-Savon ja Pirkanmaan alueella. Suurin siivu yhtiöstä on omistuksessa Pohjois-Savon hyvinvointialueella. Yhtiö tuottaa tekstiilihuoltopalveluja yhteisö- ja yritysasiakkailleen.