Savonlinnan kaupunginvaltuusto katsoo yhä, että oikea maakunta kaupungille vuoden 2019 maakuntajaossa olisi Pohjois-Savo.

Valtuusto äänesti asiasta maanantaina ottaessaan kantaa sote- ja maakuntauudistuksen lakiluonnoksiin. Pohjois-Savon kannalla oli 33 valtuutettua, Etelä-Savon puolta piti 16 valtuutettua.

Pohjois-Savoon suuntautumista kannattivat muiden muassa entiset kansanedustajat ja kuntakonkarit, keskustan Pekka Nousiainen ja SDP:n Jouni Backman. Etelä-Savon maakuntahallituksen puheenjohtaja Jarkko Wuorinen, kesk., pysyi Etelä-Savon takana.

– Uudessa maakuntahallinnossa sote-palvelut ovat keskeisessä asemassa. Lääketieteelliset ja hoidolliset seikat puoltavat Savonlinnan kuulumista Pohjois-Savoon, Pekka Nousiainen perustelee kantaansa.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



Etelä-Savon kunnista Savonlinna, Enonkoski, Pieksämäki ja Joroinen ovat ilmoittaneet sote- ja maakuntauudistuksen valmistelun aikana halunsa kuulua vuoden 2019 maakuntajaossa Pohjois-Savoon. Hallituksen reformiministerityöryhmä kuitenkin linjasi toukokuussa, että kunnat kuuluvat jatkossakin Etelä-Savoon Joroista lukuun ottamatta.

Heinävesi siirtyy Etelä-Savosta Pohjois-Karjalaan.

Juttua muutettu 19.10. klo 14.13: Lisätty Joroisten kuntaa koskeva tieto.

 

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*