Siikalatva hoiti valvonnan ja virka-asiat kuntoon ja sai aluehallintovirastolta puhtaat paperit. (Kuva: Kuvakaappaus Siikalatvan Soten sivuilta)

Siikalatvan kunta on tehnyt sosiaali- ja terveydenhuollon korjaustoimet asianmukaisesti. Tähän tulokseen on tullut Pohjois-Suomen aluehallintovirasto, joka on päättänyt lopettaa 2018 marraskuussa aloittamansa valvontatoimet kunnan sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisessä listaamistaan puutteista.

Siikalatva kokonaisulkoisti sote-palvelunsa Mehiläinen Terveyspalvelut Oy:lle vuoden 2017 alusta. Vuosien 2017-2018 aikana vireille tuli useita kunnan sote-palveluihin liittyviä valvonta-, oikaisu- ja kanteluasioita. Lopulta aluehallintovirasto vihelsi pelin poikki ja otti sote-palvelujen järjestämisen valvontaansa.

Pohjois-Suomen aluehallintovirasto antoi maaliskuussa 2019 kunnalle huomautuksen vastaisen varalle lainvastaisesta menettelystä sosiaalihuoltolain, kansanterveyslain ja terveydenhuoltolain mukaisten palvelujen järjestämisessä ja yksityisten palveluntuottajien palvelujen valvonnassa.

Ongelmia oli kunnan virkavastuulla olevien tehtävien hoidossa, julkista valtaa käyttävien virkamiesten sijaisjärjestelyissä sekä valvonnassa niin kunnan omavalvonnan, ulkoistettujen palvelujen sekä kunnan alueella toimivien yksityisten palveluntuottajien osalta. Aluehallintoviraston valvonnan aikana tilanne on parantunut ja kunnan sekä palveluntuottajan taholta ongelmiin on puututtu.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



Avi on todennut korjaavat toimet riittäviksi, eikä asia anna aihetta muihin toimenpiteisiin aluehallintovirastossa.

 

Aluehallintoviraston tiedote asiasta

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*