Kiertotalous merkitsee myös uusia tapoja liikkumisessa ja liikennevälineiden käytössä. (Kuva: Lasse Häkkinen / Lahden kaupunki)

Tulevaisuustalo Sitra on valittu maailman johtavaksi julkisen sektorin kiertotaloustoimijaksi The Circulars Awards -kilpailussa Maailman talousfoorumin yhteydessä Davosissa, Sveitsissä.

Kilpailussa valitaan vuosittain maailman johtavat kiertotaloustoimijat seitsemässä eri kategoriassa. Sitra oli viime vuonna yksi sijoittaja-kategorian finalisteista.

– Sitran nimeäminen maailman johtavaksi julkisen sektorin kiertotaloustoimijaksi on osoitus monen vuoden hyvästä yhteistyöstä kiertotalouden saralla eri toimijoiden välillä. Haluammekin kiittää kumppaneitamme hienosta yhteistyöstä. Tämä on voitto koko Suomelle, sanoo Sitran projektijohtaja Kari Herlevi tiedotteesa.

Sitran kiertotalous-avainalue tekee kokeiluja ja selvittää mahdollisuuksia kiertotaloudessa, jossa kulutus perustuu omistamisen sijasta palveluiden käyttämiseen: jakamiseen, vuokraamiseen sekä kierrättämiseen. Kyse ei ole vain kierrätyksestä, vaan myös raaka-aineiden tuotannosta, materiaalien prosessoinnista, tuotteiden valmistuksesta, jakelusta, kaupasta ja kuluttamisesta.

Sitra julkaisi toissa vuonna maailman ensimmäisen kiertotalouden kansallisen tiekartan, jossa on linjattu Suomelle ratkaisuja ilmastonmuutoksen, luonnonvarojen hupenemisen ja kaupungistumisen haasteisiin.

Viime vuonna Sitra järjesti kilpailun jossa etsittiin kiinnostavinta kunnallista kiertotaloustekoa, esimerkiksi kiertotalouden mukaista toimintaa, yksittäistä toimenpidettä tai teka, palveluteknistä kehitystyötä tai pitkälle kehiteltyä innovaatiota kunnan toiminnan eri osa-alueilta.

– Sitra on erittäin tärkeä yhteistyökumppani ministeriöille, kaupungeille, yrityksille ja muille kiertotaloustoimijoille. Haastankin nämä tahot seuraamaan Sitran ja ympäristöministeriön viitoittamaa tietä. Meidän on ponnisteltava yhdessä, jotta pidämme Suomen johtavana kiertotalousmaana, toteaa asunto-, energia- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen, kesk.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä