Vanhusten palvelut huolettavat suomalaisia. (Kuva: Sonja Eloranta)

Suomalaiset yleisesti luottavat sote-palveluihin. Huolta tunnetaan vanhusten palveluista. Muita vähemmän luottamusta tuntevat työttömät.

Tiedot käyvät ilmi Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen kyselystä, jossa selviteltiin ensimmäistä kertaa laajasti Suomessa asuvien kokemuksia ja näkemyksiä sosiaali- ja terveyspalveluista ja odotuksia sote-uudistukselle.

Sote-kysely 2016 kertoo myös, että suomalaiset odottavat sote-uudistukselta, että peruspalvelut vahvistuvat, palvelut ovat sujuvia ja yhdenvertaisesti saatavilla.

– Valtaosa väestöstä pitää tärkeänä juuri niitä tavoitteita joita sote-uudistukselle alun perin asetettiin, toteaa THL:n pääjohtaja Juhani Eskola.

– Alkuperäiset tavoitteet on syytä pitää kirkkaana mielessä uudistuksen valmistelussa, jottei valmistelu eksy erilaisten yksityiskohtien vietäväksi.

 

Sosiaalipalveluista erilaisia ajatuksia

 

Neljä viidestä vastanneesta katsoo, että terveyspalvelut toimivat hyvin, mutta sosiaalipalveluihin luotetaan vähemmän.

87 prosenttia luottaa saavansa kiireellistä hoitoa äkilliseen sairauteen ja 79 prosenttia säännöllistä hoitoa pitkäaikaiseen sairauteen. Mutta vain 40 prrosenttia luottaa vanhusten palveluiden saatavuuteen.

Suomalaiset uskovat, että terveyspalveluilla voidaan lisätä yhteiskunnallista tasa-arvoa ja oikeudenmukaisuutta. Myös terveydenhuollon ammattitaitoon luotetaan.

Sen sijaan etenkin toimeentulovaikeuksia kokeneet ja työttömät luottavat muita vähemmän sosiaalipalvelujen toimivuuteen.

 

Läheisten pärjääminen huolettaa

 

– Väestö luottaa järjestelmään ja on valmis sitä kehittämään, sanoo tutkimuksen johtaja Anna-Mari Aalto.

– Heikko luottamus vanhusten palvelujen saatavuuteen saattaa kertoa ihmisten huolesta omasta ja läheistensä pärjäämisestä kun palvelujen tarve kasvaa iän myötä ja ylipäänsä siitä, miten palvelut pystytään tulevaisuudessa järjestämään.

Kyselytutkimukseen poimittiin Tilastokeskuksen tietokannasta satunnaisesti 6 000 18–79-vuotiasta. Aineisto kerättiin marras-joulukuussa 2015. Kyselyn vastausprosentti oli 44.

Tutkimuksesta lisää THL:n sivulla.

ja tutkimuksen sivulla.

 

 

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä