Virrat haluaa pitää lähipalvelut omissa näpeissään.

Virtain kaupunki on yhtiöittämässä sote-palvelunsa. Tai voi perustettava yhtiö hoitaa jatkossa kaupungin kaukolämpötoiminnankin, mikäli hallituksen sote-lakiesitys raukeaa. Asiasta kertoi ensimmäisenä Aamulehti.

– Me haluamme säilyttää lähipalvelut omissa näpeissämme ja turvata tätä kautta ne myös tulevaisuudessa. Yhtiöittämispäätös on ehdollinen eli jos sote-uudistus kariutuu, niin palveluja ei yhtiöitetä. Meillä on kaupungissa myös kaukolämpötoiminnan yhtiöittäminen menossa, joten valjastamme siinä tapauksessa perustettavan osakeyhtiön kaukolämpötoimintaa varteen, Kuntalehden puhelimitse tavoittama kaupunginjohtaja Vesa Haapamäki kertoo.

Kaupunginhallitus päätti maanantain kokouksessaan perustaa osakeyhtiön, jonka tehtäväksi annetaan kaupungin vastuulla olevien sote-palveluiden tuotanto yhteistoiminta-alueella. Sote-palveluiden siirrosta tekee päätöksen kaupunginvaltuusto maanantaina. Viranomaistoiminnot jäävät kaupungin omiksi palveluiksi.

Kaupungissa ei nähdä uuden ratkaisun olevan Paras-lain hengen vastainen.

– Emme pura mitään olemassa olevaa rakennetta, vaan yhteistoiminta-alue Ruoveden kanssa säilyy. Ainoastaan palvelutuotantomalli muuttuu, Haapamäki huomauttaa.

Alkuvuoden aikana myös Muurame on päättänyt perustaa sote-palveluiden tuotantoon oman yhtiön.

Tiedote Virtain kaupungin sivulla

Aamulehden uutinen

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä