Kuva: Liisa Takala
Perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikon mukaan lasten kuuntelua sijaishuollossa ja myös sijaishuollon valvonnassa tehostetaan.

Lastensuojelulakiin tehdään vielä tänä syksynä uusi säännös, jonka mukaan valvontaviranomaisten on kuultava lapsia sijaishuoltoon kohdistuvilla valvontakäynneillä”, kertoo perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikko, kesk.

Lakimuutoksella on Saarikon mukaan muutenkin tarkoitus vahvistaa lasten oikeusturvaa, hyvää kohtelua ja huolenpitoa.

– Lastensuojelulaitoksilla olisi velvollisuus tehdä yleinen lapsen hyvää hoitoa koskeva suunnitelma, Saarikko kertoo tiedotteessa.

– Vain asiaan koulutuksen saanut henkilö voisi tehdä rajoituspäätöksiä. Rajoituksen käytön jälkeen asia on käytävä lapsen kanssa läpi, hänen asiakassuunnitelmansa on tarkastettava ja lapselle on kerrottava muutoksenhaku- ja kantelumahdollisuudesta. Rajoitusta ei saa käyttää lapsen rankaisemiseen eikä se voi koskaan olla lasta alistava, loukkaava tai nöyryyttävä.

Lasten kohtelu lastensuojelun laitoshoidossa on nousi julkiseen keskusteluun muhoslaisessa lastenkodissa paljastuneiden epäasiallisten käytäntöjen takia.

Noin 18 000 lasta sijoitettiin kodin ulkopuolelle viime vuonna. Kiireellisesti sijoitettuja oli runsaat 4 000, mikä on 15 prosenttia enemmän kuin edellisenä vuonna.

Sijaishuollon valvontaa on tarkoitus vahvistaa lisähenkilöstöllä ja uudella valvontamallilla. Silläkin halutaan edistää lasten kuulemista ja osallisuutta. Mallia toteutetaan jo yhdeksässä maakunnassa.

Saarikon mukaan valvonnan resurssit ovat osoittautuneet vähäisiksi.

– Jotta sijaishuollon valvonta- ja ohjausviranomaiset pystyvät vahvistamaan valvontaa, vuoden 2019 talousarvioesitykseen ehdotetaan lisähenkilöiden palkkaamista. Sijaishuollon valvonta myös määritellään valvontavirastojen eli aluehallintovirastojen ja Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston keskeiseksi tehtäväksi vuonna 2019.

– Lapsikohtaista valvontaa on edistetty muun muassa tuottamalla tutkimustietoa ja työvälineitä sosiaalityöntekijöiden käyttöön. Sijaishuollon laatukriteerit valmistuvat syksyllä 2018 ja ne viedään osaksi lastensuojelun laatusuositusta. Näiden lisäksi käynnistetään lapsen osallisuutta ja kuulemista edistävä tutkimus- ja kehittämishanke, Saarikko kertoo.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä