Kuva: Laura Oja
- Tiedän, että halu pitää kunnat tuottajina on ollut tosi vahva ja esimerkiksi Kuntaliitto on pitänyt tätä esillä. Silloin kuitenkin säilytettäisiin nykytila, Annika Saarikko sanoo.

Perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikon, kesk., mielestä puolueiden väliset ristiriidat sote-uudistuksessa eivät ole niin isoja kuin miltä näyttävät.

– Suurin juopa näyttää muodostuvan suurten kaupunkien ja muun Suomen välille – ei niinkään enää hallituksen ja opposition välille, hän sanoo.

Sote-valmistelusta hallituksessa vastaavan Saarikon mielestä pääoppositiopuolue SDP:n sote-ajattelu on ”aika lähellä hallituksen ajattelua – tai ainakin keskustan ajattelua”.

Saarikon mukaan suuret kaupungit tuntuvat pohdiskelevan edelleen ajattelua, joka lähtisi järjestämisessä vahvasti nykyisistä itsehallinnollisista kunnista.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



– Olen ymmärtänyt, että eivät demarit enää lähde sellaisesta ajattelusta. Enemmän tai vähemmän kaikki ovat kuitenkin liikkuneet pois kuntapohjaisesta ajattelusta lukuun ottamatta suuria kaupunkeja.

Suuret kaupungitkaan eivät ole ihan yhteneväisiä kannoissaan, mutta niiden huoli omasta asemasta on Saarikon mielestä ymmärrettävää.

– Ne ovat kaupunkeja, jotka pystyisivät yksinkin toteuttamaan perusterveydenhuollon ja sosiaalihuollon. Ne kuitenkin unohtavat kuntapohjaisuutta vaaliessaan, että eivät ne tänä päivänäkään hoida erikoissairaanhoitoa yhden kunnan vedolla, vaan kuntayhtymäratkaisulla.

Lue Annika Saarikon koko haastattelu tuoreesta Kuntalehdestä.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Aiemmat kommentit

  1. Tulevien maakuntien on sote järjestäjinä helpompi ja tuloksekkaampi neuvotella ministeriön vastuullisten virkamiesten kanssa kaikista soteen liittyvistä asioista kuin oman maakuntansa kaikesta kitisevien kuntajohtajien kanssa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*