Sähköisistä palveluista odotetaan paljon erilaista hyvää sosiaali- ja terveyspalvelujen kehittämisessä ja tehostamisessa.

THL:n tutkimuspäällikkö Hannele Hyppönen kirjoittaa blogissaan, että muutos ei onnistu ’töpseli seinään’ -periaatteella, vaan edellyttää paljon muutoksia toimintatavoissa ja ajattelussa.

– Tulevaisuudessa hoitohenkilökunta toimii yhä useammin potilaan ohjaajana ja ’terveysvalmentajana’. Potilaiden on puolestaan otettava entistä enemmän vastuuta omasta hoidostaan, hän kirjoittaa.

Kehitys edellyttää hänen mukaansa muutoksia toimintatapoihin ja uutta ajattelua potilaan ja hoitohenkilökunnan rooleissa sekä johtamisessa.

Muutosprosessissa pitää miettiä, mitä osia palveluketjussa sähköistetään ja mihin sillä pyritään. Hyppönen korostaa asiakaslähtöisyyden tärkeyttä sähköistämisessä.

Hän muistuttaa, että kaikilla kansalaisilla ei ole yhtälaisia mahdollisuuksia sähköiseen asiointiin eivätkä kaikki pysty ottamaan vastuuta omasta terveydestään.

Kun sähköisiä palveluja kehitetään ihmisille, jotka niitä pystyvät käyttämään, kasvokkain tapahtuvan henkilökohtaisen palvelun niukat resurssit pystytään keskittämään niille, jotka sellaisia eniten tarvitsevat, hän toteaa.

Hyppönen kirjoittaa, että haasteet sähköisten palvelujen kehittämisessä eivät ole teknisiä vaan sosiaalisia.

Hän myös huomauttaa, että on turha tukea paikallisia ratkaisuja, jos valtakunnallisia on kehitteillä.

 

 

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä