Eduskunnan sote-valiokunnassa alkaa olla väsynyttä väkeä, Tuula Haatainen kertoo. (Kuva: Ville Miettinen)

Eduskunnan puhemiesneuvosto päätti tänään, että heinäkuussa ei pidetä täysistuntoja sote- ja maakuntauudistuksen takia, koska asian käsittely valiokunnissa on vielä kesken.

Heinäkuun alkupuolelle oli aiemmin tehty istuntovaraus, mutta se on siis poistettu.

Asian käsittelyn siirtyminen syksyn istuntoihin oli odotettua.

– Tätä on tiedetty odottaa, koska hallitus ei ole pysynyt omassa aikataulussaan. Valinnanvapauslakiesityskin tuli eduskuntaan vasta vapun jälkeen ja muut isot lakipaketit olivat monta kuukautta myöhässä, sanoo sosiaali- ja terveysvaliokunnan puheenjohtaja Tuula Haatainen, sd.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



Haatainen johtaa lakipaketista mietinnön tekevää valiokuntaa, joka on jo tuplannut kokousaikansa sote- ja maakuntauudistuksen käsittelyn takia. Haataisen mukaan valiokunta on varautunut työskentelemään läpi kesän.

– Varmaan heinäkuussa pidämme pari viikkoa lomaa, sillä keskellä kesää ei saa edes asiantuntijoita kiinni, Haatainen sanoo.

Hänen mukaansa valiokunnassa alkaa jo olla aika väsynyttä väkeä.

Perustuslakivaliokunnan
lausunto kesäkuun aikana

Lakiesityksiä käsitellään kesän aikana muutamissa muissakin valiokunnissa. Eniten jännitetään perustuslakivaliokunnan lausuntoa.

Perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Annika Lapintie, vas., kertoo, että viimeiset asiantuntijakuulemiset järjestetään juhannuksen aatonaattona ja lausuntoluonnos kirjoitetaan juhannuksen jälkeisenä maanantaina.

– Pyrimme saamaan lausunnon valmiiksi kesäkuun aikana, hän sanoo.

Lapintien mukaan perustuslakivaliokunta on valmistautunut myös mahdolliseen ”kakkoskäsittelyyn”.

– Kun ottaa huomioon miten valtavasta kokonaisuudesta on kysymys, voi olla, että perustuslakivaliokunta käsittelee myöhemmin sosiaali- ja terveysvaliokunnan mietintöluonnosta, mutta se ei ole vielä varmaa.

Haatainen muistuttaa, että tässä vaiheessa on vielä mahdotonta sanoa, missä ajassa sosiaali- ja terveysvaliokunta saa urakkansa valmiiksi.

– Se ehkä selviää juhannuksen jälkeen, kun perustuslakivaliokunnan lausunto tulee. Veikkaan, että menee aika pitkään.

Syysistuntokauden ensimmäinen täysistunto pidetään 5. syyskuuta. On tietysti myös mahdollista, että istuntoja pidettäisiin tarvittaessa jo aiemmin, mutta tätä sekä Haatainen että Lapintie epäilevät.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*