Elina Pekkarisen kolumni: Lapsistrategian juoksuaskeleet

Näen tien pientareella juoksevat lapset, kun juna on edennyt kotvan matkaa Kupittaan asemalta. Lasten reput keikkuvat puolelta toiselle heidän yrittäessään kiriä myöhästyneen aamun minuutteja. Junan kiitäessä edemmäs tielle ilmaantuu yhä uusia lapsia. Mitä lähemmäs suurta koulurakennusta tullaan, sen verkkaisemmiksi lasten askeleet käyvät. Koulun pihalla ne pysähtyvät.

Juna vie minua Turusta kohti Helsinkiä. Olen tähän asti seurannut suomalaista lapsipolitiikkaa tutkijan näkökulmasta. Junan ikkunasta näkyvä lasten koulumatka muistuttaa sitä erehdyttävästi. Suomalaiselle (lapsi)politiikalle on tunnusomaista valtava aloitteellisuus ja kova kiire. Liikkeelle lähdetään aina vähän myöhässä ja juuri kun ollaan pääsemässä perille, vauhti pysähtyy.

*          *          *

Kunnallistasolla lapsipolitiikkaa on pyritty ohjaamaan velvoittamalla kunnat laatimaan erilaisia lasten hyvinvointiin liittyviä suunnitelmia. Matti Rimpelä, Markku Rimpelä ja Juuso Heinisuo nimeävät selvityksessään* kuntien ulkoa ohjatut strategiatyöt suorastaan tragedioiksi ja ehdottavat, että kunnat tulisi vapauttaa valtion ohjaamien suunnitelmien askartelusta. Pahoin pelkään, että lasten asema jäisi ilman lainsäädäntöohjausta nykyistäkin heikommalle huomiolle.

Samalla, kun kunnat ovat kipuilleet strategioidensa kanssa, on paine kansallisen lapsistrategian laatimiseksi kasvanut. Lapsen oikeuksien sopimuksen täytäntöönpanoa valvova YK:n lapsen oikeuksien komitea esitti jo vuonna 2011 huolensa siitä, että Suomesta puuttuu kattava lapsipolitiikan koordinaatio ja suositti varmistamaan lapsen oikeuksien sopimuksen toimeenpanon kansallisesti, alueellisesti ja kunnallisesti. Suomalaiset lapsi- ja perhejärjestöt vaativatkin kansallista lapsistrategiaa kannanotossaan ja lapsiasiavaltuutettu kertomuksessaan eduskunnalle.

*          *          *

Olin jo ehtinyt tuomita kuluneen hallituskauden lapsipolitiikan sote-uudistuksen valmisteluun valjastetuksi, kun ministerit Annika Saarikko ja Sanni Grahn-Laasonen panivat tuulemaan. Perusta tutkimusnäyttöön ja lapsen oikeuksiin rakentuvalle kansalliselle lapsistrategialle luotiin sellaisella vauhdilla, että ainakin tutkijayhteisössä pyöriteltiin silmiä ja moni toimija putosi kyydistä.

Maaliskuussa julkaistu liikkeellelähtö kansalliseksi lapsistrategiaksi on kiireisestä valmistelusta huolimatta vakuuttava. Vakuuttavuus voi johtaa harhaan: jo nyt kuulen helpottuneita huokauksia valmistuneesta lapsistrategiasta. Todellisuudessa työlle on luotu vasta raamit ja sisältö odottaa tekijöitänsä. Kansallinen lapsistrategia tulee edellyttämään myös kunnilta yhdenmukaisempia käytäntöjä esimerkiksi lapsivaikutusten arvioinnista ja lapsibudjetoinnista. Vaan miten varmistetaan kansallisen strategian välittyminen kuntatasolle?

*          *          *

Junan ohitettua koulun, lasten letka etenee junan kulkusuuntaa kohti. Rauhallisista tallustajista kohti myöhästyneitä juoksijoita. Oma junamatkani kulkee jatkossa Turun sijasta Jyväskylään ja sieltä ympäri maata. Työssäni yksi tärkeä tehtäväni on seurata ja varmistaa, että kansallinen lapsistrategia täydentyy ja pysyy rauhallisessa liikkeessä – ministeriöiden pöydiltä kuntiin ja lapsiperheiden arkeen asti. Sen toteutuessa monen lapsen koulukin saattaa säilyä juoksumatkan päässä.

*Rimpelä, Matti & Rimpelä, Markku & Heinisuo, Juuso (2018) Onko strategioista tullut tragedioita? Lapsiperheet ja lapset kuntien strategiatyössä. Helsinki: Kalevi Sorsa -säätiö.

Elina Pekkarinen, lapsiasiavaltuutettu

Toukokuussa lapsiasiavaltuutettuna aloittanut Elina Pekkarinen on aiemmin toiminut määräaikaisena professorina Turun yliopistossa sosiaalityön oppiaineessa ja toiminut lastensuojelun asiantuntijajäsenenä Helsingin hallinto-oikeudessa sekä tutkimuspäällikkönä ja tutkijatohtorina Nuorisotutkimusseurassa.

Kolumni on julkaistu Kuntalehdessä 5/2019.