Hoivoayhtyiö Esperi Caren toimitusjohtaja Marja Aarnio-Isohanni irtisanoutuu tehtävästään. Yhtiö kertoo asiasta verkkosivuillaan.

Viime viikolla sosiaali- ja terveysalan lupavirasto Valvira määräsi Kristiinankaupungissa sijaitsevan Esperi Care Oy:n hoitokoti Ulrikan toiminnan keskeytettäväksi välittömästi sen jälkeen, kun toimintayksikköä alueella valvova Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto sai lyhyellä aikavälillä vakavia, välittömään asiakasturvallisuuteen viittaavia yhteydenottoja.

Havaitut epäkohdat liittyivät muun muassa riittämättömän hoitohenkilökunnan määrään suhteessa hoivan ja hoidon tarpeen arviointiin, puutteelliseen perushoitoon ja -hoivaan, lääkehoidon asianmukaisuuteen, asiakkaiden hoitoisuustietojen puutteellisuuteen sekä toimintayksikön lähiesimiestyöhön.

Valvira katsoi, ettei toimintayksikön toiminta vastaa sille myönnettyä yksityisestä sosiaalihuollosta annetun lain mukaista lupaa ja asiakasturvallisuus vaarantuu vakavasti, mikäli toimintaa jatketaan.

Sittemmin Valviran Esperiin kohdistunut tutkinta on laajentunut ja epäkohtia on tuotu esiin useista yksiköstä. Myös yhtiön verojärjestelyt ovat nousseet keskusteluun.

– Vanhaan lakiin sisältyvistä lepsuista rajoista johtuen Suomi menettää edelleen verotuloja, ja korkovähennysrajoituksen hampaisiin jääneet korkokulut Esperi Care voi vähentää verotettavasta tuloksestaan myöhemmin kun kannattavuus kasvaa, kirjoittaa Suomeen sidoksissa olevien yritysten toiminnan ihmisoikeusvaikutuksia ja verovastuullisuutta valvolvan Finnwatch-kansalaisjärjestön tominnanjohtaja Sonja Vartiala järjestön verkkosivuilla.

Esperin tiedotteessa  Aarnio-Isohanni myöntää, että hänen työssään pääpaino on ollut kasvussa ja kannattavuudessa, ja henkilöstöasiat ovat jääneet liian vähälle huomiolle.

– Olen myös surullinen henkilöstömme puolesta, sillä meillä on paljon työhönsä suurella sydämellä suhtautuvia työntekijöitä, joita kohtaan tämä keskustelu huonosta hoivasta tuntuu ikävältä. Kristiinankaupungin Hoivakoti Ulrikan väitettyä kuolemantapausta olemme selvittäneet perin pohjin, eikä selvityksemme pohjalta ole löytynyt raporttia tai pyydettyä selvitystä tällaisesta. Lähtöni yhteydessä haluan sanoa tämän, Aarnio-Isohanni sanoo.

Esperi Caren hallituksen puheenjohtaja Harri-Pekka Kaukonen sanoo olevansa pahoillaan siitä, että henkilöstön viestejä Esperin ongelmista ei ole otettu tarpeeksi vakavasti. Hän painottaa, että konsernissa on ryhdytty lukuisiin toimenpiteisiin tilanteen korjaamiseksi. Lisäksi kaikki uutisissa olleet vakavat syytökset tullaan perinpohjaisesti selvittämään.

Esperi tiedotti viikonloppuna palkkaavansa lisää henkilöstöä ja selvittävänsä hoivan laatua kaikissa yksiköissään. Yritys vakinaistaa ja kokoaikaistaa tuntityöntekijöitä sekä selkeyttää esimiestyöhön resursoitua aikaa.

-Nämä toimet ovat alku, jolla alamme nyt rakentaa luottamusta sekä lunastamaan lupauksia niin asiakkaillemme ja heidän omaisilleen kuin henkilöstöllekin, Kaukonen toteaa.

Miettinen Ville
Miettinen Ville
ville.miettinen@kuntalehti.fi
Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Aiemmat kommentit

  1. Paikan jättäminen ei oikein tahdo riittää. Se on kosmetiikkaa!

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*