Essote määräsi rajoituksia kokoontumisille ja liikuntapaikat suljettavaksi Mikkelissä. Tavoitteena on ehkäistä laajoja korona-altistumisia ja mm. turvata Essoten työntekijöiden terveys. (Kuva: Lauri Rotko)

Etelä-Savon nopeasti pahentunut koronavirustilanne on aiheuttanut alueella varotoimenpiteiden kiristämisen.

Maanantaina Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä Essote kertoi kieltäneensä Mikkelin koko kaupungin alueella kaikki sisä- ja ulkotiloissa järjestettävät yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset, joihin osallistuu yli 50 henkilöä. Kielto asetettiin viikoksi, ajalle 15.-21.9.

– Kunnan tartuntatautien vastaavana toimielimenä kuntayhtymän hallitus päätti rajoitustoimenpiteistä maanantaina (14.9.), Essote tiedotti.

Essoten alueella on nyt suhteellisesti eniten koronatartuntoja koko maassa. Altistuneita ja siten karanteeniin määrättyjä on myös Mikkelissä poikkeuksellisen paljon, noin 500.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



koronakartta
Kuvakaappaus THL:n koronakartasta.

Essotessa ennakoidaan, että lisää karanteenimääräyksiä on tulossa

– Nyt on tärkeää rajoittaa viikoksi mahdollisia joukkoaltistuksen paikkoja. Tarkoituksena on saada tämä hallintaan mahdollisimman nopeasti. Elinkeinoelämän kannalta olisi todella huono vaihtoehto, jos kriisi taas pitkittyy, sanoo Essoten terveyspalvelujen johtaja Santeri Seppälä tiedotteessa.

Kokoontumisten rajoittamisen lisäksi Essoten hallitus suosittelee koko Mikkelin kaupungin alueella oleville ravintoloille ja anniskelupaikoille aukiolon rajaamista kello 24:ään ajalle 15.9-21.9.2020.

Mikkelin kaupunki kertoi maanantaina, että kantakaupungin alueen kouluissa 4.–9. luokat siirtyvät etäopetukseen tiistaista 15.9. alkaen 27.9. asti epidemian rauhoittamiseksi. Myös Mikkelin lukio on etäopetuksessa 27.9. saakka. Koronavirukselle altistuneet mutta terveet abiturientit osallistuvat syksyn ylioppilaskirjoituksiin muista erillään. 

Mikkelin kantakaupungissa sijaitsevat kaupungin uimahallit, sisäliikuntapaikat ja nuorisotilat suljetaan 27.9. asti. Poikkeuksena sisäliikuntapaikoista ovat jäähallit, jotka ovat suljettuina sunnuntaihin 20.9. asti.

Essoten mukaan kuntayhtymän jäljityskapasiteetti on joutunut äärirajoille, koska altistuneita on tullut niin paljon. Santeri Seppälän mukaan taudin leviäminen pystytään pitämään aisoissa, mutta laajoja joukkoaltistumisia ei saisi tulla, tai edessä on suuria vaikeuksia terveydenhuollossa.

– Sairastuneissa ja altistuneissa on paljon koululaisia ja se tarkoittaa, että altistuneiden joukossa on myös Essoten työntekijöitä, joka vaikuttaa toimintaresursseihimme. Toivon kovasti vanhempien rajoittavan myös nuorison vapaamuotoista kokoontumista, koska tauti leviää nyt nimenomaan nuorison keskuudessa ja osa tartunnan saaneista on oireettomia, sanoo Seppälä.

Essotesta muistutetaan, että yksittäisen työntekijän tartunta voi johtaa helposti kymmenien muiden karanteeniin, mikä voi puolestaan vaarantaa terveyspalvelut myös muilta kuin koronapotilailta.

– Olemme tiukentaneet Essoten sisäisiä ohjeistuksia. Jatkoimme muun muassa etätyösuositusta ja kasvomaskeja käytetään kaikessa mahdollisessa potilas- ja asiakastyössä, kertoo pandemiapäällikkö Hans Gärdström.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*