Etelä-Savon sote-alueen suunnitteluun liittyvä kuntakierros starttaa tänään Hirvensalmelta.

Kyseessä on ensimmäinen kuntalaisten ja päättäjien yhteisistä info- ja keskustelutilaisuuksista, joita järjestetään sosiaali- ja terveysalueen suunnittelussa mukana olevissa kunnissa elo-syyskuussa.

Uuden sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymän on tarkoitus ottaa hoitaakseen alueen sosiaali- ja terveyspalvelut lukuun ottamatta ympäristöterveydenhuoltoa, eläinlääkintähuoltoa ja työterveyshuoltoa.

Samalla kuntayhtymä olisi myös erikoissairaanhoitolain mukainen sairaanhoitopiiri.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



Infotilaisuuksissa jaetaan ja kerätään tietoa ennen kuin kuntien valtuustot tekevät päätökset kuntayhtymään mukaan lähtemisestä. Valtuustojen on määrä päättää asiasta syyskuun loppuun mennessä.

– Koska kyseessä on hyvin oleellinen muutos kuntien palvelujen järjestämisessä, on tärkeää, että sekä kuntalaiset että valtuutetut saavat riittävästi tietoa ennen lopullista päätöksentekoa, toteaa hanketta vetävä muutosjohtaja Jouko Luukkonen.

Etelä-Savon suunnitelmissa on käynnistää kuntayhtymän toiminta vuoden 2017 alussa, mikäli  kuntien valtuustot hyväksyvät asian syyskuussa.

Etelä-Savon maakuntajohtaja Pentti Mäkinen kritisoi viime viikolla Tuomas Pöystin ryhmän esitystä 9-12 sote-hallintoalueesta. Mäkisen mielestä sote-alueet tulisi määrittää nykyisen aluejaon pohjalta.

Lisää aiheesta:

Etelä-Savon Mäkinen: Nykyinen aluejako olisi hyvä lähtökohta

Sote-selvittäjä Pöysti: Alueista saatava selkeä poliittinen linjaus

Rehula: Kentän kautta kohti sotea

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Aiemmat kommentit

  1. I am getting ready to inlsatl my own double oven Wedgewood. I wonder how the relationship is going! Mine also has the griddle in the middle and I am a little worried about upkeep. Had originally wanted a 6 burner model but decided to go with the griddle.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*