Varsinaisen valinnanvapausmallin valinta siirtynee myöhemmäksi. (Kuva: Ville Miettinen)

Hallitus julkistaa tänään keskiviikkona alustavat luonnokset sote- ja maakuntauudistuksesta.

Kuntalehden tietojen mukaan hallitus ottanee aikalisän soten valinnanvapausmallissa, mutta esittelee linjauksiaan asiassa. Hallitus ei tiettävästi ole ratkaissut vielä millaisen mallin pohjalta valinnanvapaus mahdollisesti toteutettaisiin.

Toukokuun viimeisenä päivänä julkistettiin professori Mats Brommelsin johtaman työryhmän ehdottama malli sote-palveluiden valinnanvapaudelle. Raportin vastaanottanut perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehula, kesk., sanoi silloin, että lopullinen linjaus valinnanvapausmallista on hallituksen lähiviikkojen savottaa.

Mahdollisen mallin valinta siirtynee siis myöhempään ajankohtaan.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



Brommelsin ryhmä ehdotti mallia, jossa asiakas listautuisi valitsemaansa sosiaali- ja terveyskeskukseen, joka tarjoaa tietyt peruspalvelut. Lisäksi asiakas voisi valita muista valinnanvapauden piiriin kuuluvista palveluista, jos sosiaali- ja terveyskeskus on arvioinut hänen niitä tarvitsevan.

Eräänlaisena portinvartijana toimiva sosiaali- ja terveyskeskus voisi olla julkisen, yksityisen tai kolmannen sektorin toimijan ylläpitämä.

Suomen Yrittäjät huomautti, että ehdotetun sote-keskuksen laaja palveluvalikoima suosii isoja toimijoita. Brommelsin ryhmä tosin ehdotti, että sosiaali- ja terveyskeskus voisi muodostua eri palveluntuottajista, jotka verkostoituvat tai käyttävät alihankkijoita.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*